Kohti ääretöntä ja sen yli - Zermatt

Tänään oli kuulkaas erityisen unohtumaton ja kertakaikkisen täydellinen päivä. Haluan sen teille jo tässä vaiheessa kertoa. Ettäs tiedätte :)

Lauantai 7.49

Herään taas vaitonaisesti nukkuneena. Näin taas erikoisia unia ja muistan touhunneeni kaikenlaista. Parempi sitoa tämä levoton ruho ensi yöksi sänkyyn kiinni. Muistan myös käyneeni yöllä ainakin kerran vessassa. Se on jotenkin niin vaivalloista. Teen aamutoimeni nopeasti ja laitan kännykän lataukseen, jotta siitä olisi iloa koko päiväksi. Aamiaiseksi syön taas kaksi voileipää, lasillisen appelsiinimehua ja sellaista eksoottista jogurttia. Siinä on mangoa ja persikkaa muistaakseni - vaikka mitä kaikkea kivaa. Katson sitä erikoista salaattipehkoa, josta olen epämääräisesti repinyt salaatinlehtiä leivän päälle. Se näyttää ihan joulukranssilta. Mitähän olen oikein mahtanut ostaa? Ei se ainakaan pahaa ole.

Palaan takaisin huoneeseeni ja mietin mitä kaikkea otan oikein mukaan. Ajattelin siis ex tempore lähteä tänään Zermattiin, joka sijaitsee Vispistä katsottuna etelässä, tunnin junamatkan päässä. Katson netistä säätiedotuksia ja ilokseni luvataan aurinkoista päivää. Lämpötila on kuitenkin miinuksen puolella, muistaakseni noin -4°C. Ja sehän ei suomalaiselle tunnu missään. Päätän kuitenkin ottaa paksumman talvipompan - saahan sen sitten pois jos ja kun hiki tulee. Tunnen oikeassa taskussani jotain. Nestuukipaketti, jonka ostin kaikessa tukkoisuudessani Helsinki-Vantaan lentokentältä. Sinnekö se olikin jäänyt? Otan sen pois ja pistän sen lavuaarin päällä olevalle tasolle. Laitan uudet aurinkolasini mustaan pussukkaan, jonka sain sen ostaessani laseja Turun Hansakorttelista. Huoneeni avaimen pistän revittyjen farkkujen vasempaan taskuun. Ne ovat lempifarkkuni, jotka ostin Frankfurtista viime kesänä. Minulla oli ne myös päälläni kun serkkuni, Iida ja Olena tulivat visiteeraamaan viikkoa ennen Sveitsiin lähtöä. He olivat järkytyksestä kankeina: "Et sitten ehjiä housuja voinut vieraita varten laittaa?!". Juu. Me ollaan vähän höpsöjä. Sukuvika. Heidän kanssa meno ja meininki on aina niin rentoa ja vatsalihakset ovat naurusta kovilla. Otan myös lompakon takin vasempaan taskuun ja kännykän farkkujen oikeanpuoleiseen taskuun. En edes tiedä miksi luettelen pukeutumistani näin yksityiskohtaisesti. Nyt vaan tuntuu siltä. Korostan, että pitkäpunttiset kalsarit jäivät huoneeseen vaatekaappiin.

Lähden kävelemään pitkin Pflanzettastrassea rautatieasemaa kohti. Nyt en muista enää mihin aikaan. Juna taisi lähteä 10.05 raiteelta 3. Harmikseni huomasin ottaneeni väärät kengät mukaan. Tarkoituksenani oli laittaa kunnolliset talvipopot mutta nyt mukaan lähtivät kevyet ja kesäisemmät kengät. Niiden pohjassa taisi olla reikä. Tai ainakin ne ovat aika kuluneet. En ehdi palata huoneeseeni vaihtamaan suunnittelemiani kenkiä. Hmph. No, varon lumisia kohtia. Visp oli aamulla anivarhain todella hiljainen. Vastaan tulee tummatakkinen nainen, joka ulkoiluttaa innokasta labradorinnoutajaa. Irina sanoisi sitä lapukaksi. Ihanaksi lapukaksi. Sitten hän menisi silittämään sitä. Vielä enemmän Irina tykkää berninpaimenkoirista, jotka kaiken järjen mukaan ovat lähtöisin Sveitsistä. Siltä minusta ainakin tuntuu, jos siis Sveitsin pääkaupunki on Bern. Saatan toki olla väärässäkin.

Viimein saavun hyvissä ajoin Vispin rautatieasemalle. Nousen junaan ja istun nenä menosuuntaan päin käytävän oikealle puolelle. Käytävän toisella puolen istuu nuori nainen, joka on menossa laskettelemaan. Sitten paikalle tulee kolme muuta miestä - kaikki ehkä alle 30-vuotiaita. He keskustelevat ranskaksi. Yhdellä heistä on mielestäni vähän psykopaattinen nauru. Juna alkaa hiljalleen täyttyä laskettelijoista. Kuuluttaja kertoo kaikille tutut informaatiot junan reitistä. Ne samat vanhat informaatiot. Juna lähtee liikkeelle ja kaartaa loivasti vasemmalle. Aurinko paistaa.

Lauantai 10.40

Ranskaa puhuva poppoo ottaa laukuistaan kaljatölkkejä. 5,2% vahvuista muistaakseni. Yritän kuunnella ja saada selvää mistä he höpöttävät. En saa. Huomaan, että heistä tulee kovaäänisempiä sitä mukaa kun kalja alkaa huveta. Se on varmaan sellainen suhteellinen vakio. Konstrasti on vielä isompi viinan kanssa läträtessä. Kaikesta päätellen heillä on hyvä meininki. Mutta mitä he ovat lasketellessa? Jos autoa ajava humaltunut mies on rattijuoppo, niin ovatko he sitten rinnejuoppoja? Katselen ikkunasta ulos. Maisemat alkavat muuttua lumisemmaksi. Räpsin taas kuvia ja toivon saavani onnistuneita otoksia. Otan GA-matkustuskortin ja ajokortin valmiiksi esiin. GA-matkustuskortin ansiosta tämäkin junamatka on minulle ilmainen. Ilman mitään alennusta suuntalippu Vispistä Zermattiin 18.50 frangia.

Lauantai 11.05

Saavumme viimein Zermattiin. Humaltunut porukka kerää kimpsunsa ja kampsunsa samalla kun pukee takin päälleen. Niin tekevät kaikki muutkin. Ilmaan tulee pieniä pölyhiukkasia kun ihmiset tarpeeksi pöllyttävät vaatteitaan. Poistun junasta. Ympärillä on alppimaisia vuoristotaloja ja mökkejä, joita innokkaimmat talviurheilun harrastajat vuokraavat lomiensa ajaksi. Poistun junasta ja yritän olla liukastumatta, sillä kengänpohjat ovat aika sileät. Aurinko paistaa kirkkaasti ja joudun totuttelemaan aurinkolasien käyttöön. En siis juurikaan käytä laseja normaalissa elämässä. Katselen ympärilleni ja näen lähes pelkästään ihmisiä laskettelumonot jalassa ja toppavaatetus yllä. He kävelevät sillai hassusti. Sitten näen sellaisia mitä huvittavimman näköisiä pikku autoja. Mieleen muistuu dokkarit, joissa kerrotaan eri kulttuureista eri maissa. Joissain maissa on sellaisia Mini Tuk Tuk -autoja - ne muistuttavat niitä. Maisemat ovat vain vähän erilaisia. Siis ne pikku autot ovat todellakin pieniä ja kapeita ja ne kuljettavat laskettelijoita keskustasta lasketteluhissien luo. Ne ovat melko täyteen ahdettuja. Laukkuja, ihmisiä, suksia ja laskettelulaitoja. Melkein mitä vaan.

Kävelen Matterhornin vuorta kohti ja eteeni avautuu katu. Nyt tiedän miltä Harry Potterista tuntui hänen kävellessään Viistokujaa pitkin. Se oli aivan kuin ilmetty Viistokuja. Jos joululla olisi pääkaupunki niin se olisi ehdottomasti Zermatt. Itseasiassa joissain paikoissa oli vielä joulukoristeet esillä. Kadun kummallakin puolella oli pieniä putiikkeja jokaiseen lähtöön. Oli laskettelutavaraa, matkamuistoliikettä, vaateliikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Tunnen itseni lapseksi jouluaattona. Kohta se pukki tulee! Jatkaessani eteenpäin katua pysähdyn ja leukani menee pois sijoiltaan. No ei nyt sentään mutta monttu on suurena. Matterhorn alias Toblerone-vuori näkyy suoraan edessä. En osannut kuvitella että se olisi noin iso tai että sen voisi nähdä näin läheltä Zermattin keskustaa. Aiemmin siis olen käynyt Zermattissa Google mapsin muodossa - siis virtuaalisesti vaeltanut vastaavia katuja ja pällistellyt ruudun toiselta puolelta. Kuvissa valtavat asiat menettävät valtavuutensa - kaikki pitäisi kokea paikan päällä.

Näytän varmasti naurettavalta. Räpsin joka suunnasta kuvia ja otan selfieitä minusta ja Matterhornista. Kuvat eivät ihan onnistu koska aurinko paistaa liian kirkkaasti Matterhorniin päin ja itse taas olen varjoissa piilossa. Joka kuvassa joko minä näytän normaalilta ja Matterhorn on kokenut kirkkaan valaistumisen tai Matterhorn näkyy normaalina ja minä näytän siltä, että olisin myynyt sieluni paholaiselle. Valokuvaamisen ja valon käytön hienoja saloja. Kävelen edelleen lähemmäs. Ihmisiä kävelee edestakaisin ja he katsovat erikoista asuvalintaani. Eikö poika paralla ole kylmä? Eivät vanhemmat ole varoittaneet pissavian riskistä? Ja siitähän sen juuri saakin! KYLMÄSTÄ! Minun jos kenen se pitäisi tietää, olenhan tuleva sairaanhoitaja!

Tiedän, että lähistöllä on Glacier Paradice -niminen laskettelukeskus. Pidin sitä liian kalliina investointina matkaani ajatellen. Ei siis laskettelua vaan ylipäätään sinne menemistä. Menen kuitenkin rakennukseen, josta korkeat vinssit ja muut hökötykset vievät laskettelijoita, selviä tai humaltuneita, ylös vuorille nauttimaan elämänsä alamäen ilosta. Ihmisiä on kaikkialla ja heillä on värikkäitä lasketteluvermeitä. Lähes kaikilla on kypärät päässään. En muista nähneeni yhtäkään laskettelemaan menevää immeistä, jolla ei olisi ollut kypärää. Viisasta sakkia. Menen jonottamaan vuoroani lippuluukulle. Joka puolella on tekstejä saksaksi, ranskaksi, italiaksi ja englanniksi. Kaiken kaikkiaan ympärilläni vallitsee sangen kansainvälinen ilmapiiri. Pidän siitä kovasti. Ostan lipun, jolla pääsen ylös ja alas. Lipun ostin alueen korkeimmalle huipulle - Klein Matterhornille. Mutta millä järjellä se on klein (pieni)? Pituutta kyseisellä vuorenhuipulla on kaiken kaikkiaan 3883 metriä. Normaali Matterhorn on jopa 4478 metriä korkea. Jälleen kerran sain etua kalliista GA-matkustuskortista. Ilman sitä olisin joutunut maksamaan 50 frangia ylös menosta ja toiset 50 frangia takaisin tulosta. Onnekseni sain 50% alennusta ja mielestäni se täytyy käyttää eduksi!

Ahtaudun gondolihissiin, johon ahtautuu pari muutakin. He jättävät suksensa ja lautansa gondolihissin ulkopuolella olevaan telineeseen. Kuulen ympärilläni puhuttavan vuorotellen saksaa ja ranskaa. Itsekin uskallan avata suuni, tässä kohtaa tosin englanniksi. Toisinaan on helpottavaa verhoutua turistin rooliin, jolloin saan olla tyhmä luvan kanssa. Kysyin käytännön asioista ja siitä, miten pääsen korkeimmalle huipulle. Hissimatka meinaan kesti tovin ja siinä ehti ihailla mahtavia Alppimaisemia jonkin aikaa. Tällä hissillä pääsee muistaakseni melkein puoleen väliin. Tai vähän sen yli. Paikkojen nimiä en tarkemmin muista. Katseltuani maisemia hissimme saapuu määränpäähän ja on aika pompata pois. Olemme jonkin vuoren huipulla rakennuksessa, jossa on ravintola, näköalatasanne ja matkamuistokauppa. Sieltä ihmisiä vipelsi myös laskettelemaan. Käyn vessassa ja menen ulos katsomaan maisemia. Ulkona tuulee ja on melko kylmä mutta aurinko lämmittää oudon mukavasti. Todella hämmentävä tilanne. Tältäkö keski-ikäisistä naisista tuntuu menopaussin yllättäessä? Kylmiä ja kuumia aaltoja.

Korkeammalle mentäessä gondolihissi vaihtuu suurempaan hissiin, johon mahtuu kerralla noin 50 ihmistä suksineen päivineen. Niitä saikin sitten odotella. Juttelen nuoren geneveläispariskunnan kanssa. Hekin ovat menossa vain kävelemään ja pällistelemään maisemia. Lopulta pääsemme isomman hissin sisään - ahtaudumme hissiin ja painaudumme toisiamme vasten. Pylly vasten pyllyä, pum pum. Hississä on pieni kattoluukku rakosellaan. Tuuli ujeltaa sen kautta sisään. Hissimatka ei kaiketi sovi ihmisille, joilla on taipumus merisairauteen. Saati korkeanpaikankammoisille. Hissi keinui tuulessa, toisinaan kymmenien, jopa satojen metrien korkeudessa. Fataali pudotus.

Pääsemme perille Klein Matterhornin huipulle. Poistuessamme hissistä meidän täytyy kävellä melko pitkää tunnelia pitkin vuoren läpi. Pakkanen on yltynyt ja jäätävä tuuli ujeltaa mennen luihin ja ytimiin. Seuraan nuorta pariskuntaa, joka on matkalla korkeimmalle näköalatasanteelle. Otamme hissin ylös. Poistuessamme hissistä sisään on jo pyrkimässä muita, jotka onneksi päästävät meidät ulos. Avaan oven ja lähden kapuamaan rappusia ylös. Tuuli on äärimmäisen kova, yli 60km/h. Sen näimme jossain tiedotustauluissa sisätiloissa. Päästyämme ulos maisemat olivat jäätävät ja henkeäsalpaavat. Zermatt näkyi pienenä vuorten keskellä ja laskettelevat ihmiset olivat pieniä pisteitä. Tuuli oli kuitenkin niin kova, että pelkäsin korvieni paleltuvan. Joo, pipo oli jäänyt kotiin. Onneksi minulla oli huppari ja takissa vielä isompi huppu, joita saatoin vetää pääni yli. Oikeastaan olin katsonut yhtä pipoa matkamuistoliikkeessä mutta se maksoi 40 frangia vaikka kuinka sitä mainostettiin käsintehdyksi. Ehdin ottamaan muutaman kuvan ja menin kipin kapin sisälle. Hui. Hissillä alas ja takaisin lämpimään.

Vuoristotaudista yltäkylläisyyteen

Seuraavaa asiaa miettiessäni en muista milloin se alkoi, mutta joka tapauksessa aloin kokea vuoristotaudin oireita. Hengitys alkoi käydä raskaammaksi ja minua huippasi jonkin verran. Lisäksi minua väsyttää. Jos nojasin johonkin tai siirsin painopistettä jommallekummalle jalalle aloin väistämättä huojua samaiseen suuntaan. Se oli kyllä äärimmäisen mielenkiintoinen ja erikoinen tilanne. Eikä ihme. Olinhan minä lähes neljän kilometrin korkeudessa. Ehkä eniten kyseistä sensaatiota kuvastaisi parhaiten tukevahko humalatila. Tässä kohtaa minun olisi pitänyt ottaa yhteyttä henkilökuntaan ja kertoa tarvitsevani lisä happea. Mutta enpäs kertonut. Ajattelin kopioida tänne Vuoristotaudin käypä hoito -ohjeet mutta niistä ei ole mitään artikkelia tai informaatiota. Suomessa ei vissiin kauheasti vuoristotautia tavata. Kopioin Terveyskirjastosta pienen pätkän sinulle luettavaksi.

Korkeassa ilmanalassa matala ilmanpaine saattaa aiheuttaa terveillekin unettomuutta ja päänsärkyä sekä sydän- ja keuhkosairaille perustaudin oireita. Oireet voivat tulla 1–2 vuorokauden kuluessa jopa saavuttaessa korkealla sijaitseviin kaupunkeihin, kuten esimerkiksi La Paziin ja Quitoon. Noustaessa nopeasti yli 2 500 metrin korkeudelle ilmenee usein vuoristotaudin oireita: päänsärky, pahoinvointi, haluttomuus ja unettomuus ovat tyypillisiä. 4 200 metrin korkeudessa arviolta 40 % sairastuu vuoristotautiin ja esimerkiksi 5–6 päivän vaellusmatkalla Kilimanjaron huipulle (5 895 m) n. 75 % suomalaisvaeltajista on saanut vuoristotaudin oireita.

Vuoristotaudin hoidossa ennaltaehkäisy on turvallisin ja tehokkain menetelmä. Elimistölle tulee antaa aikaa sopeutua muuttuneeseen korkeuteen nousemalla riittävän hitaasti. Suositus turvalliseksi nousunopeudeksi yöpymispaikkojen välillä yli 2 500 m korkeudessa on 300 metriä vuorokaudessa. Lepopäivä tulisi pitää 1 000 metrin välein. Myös riittävästä syömisestä ja juomisesta tulee huolehtia. Hapenpuute aiheuttaa hyperventilaatiota, jonka myötä nestehukka hengityksen mukana lisääntyy. Ripuli ja oksentelu voivat häiritä kehon neste- ja energiatasapainoa. Hapenpuute vaikeuttaa loogista ajattelua, mikä voi altistaa virhearvioinneille.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=mat00221

Nyt voin sanoa sairastaneeni vuoristotaudin. Check.

Jatkan yksin kivistä tunnelia toiseen päähän, jossa on ravintola. Päätän syödä täällä jotain, sillä tiedän etten tule välttämättä tänne enää koskaan. Maksoi mitä maksoi. Once in a lifetime. Ravintolassa soi mukaansatempaava espanjalainen musiikki. Myös henkilökunta puhuu keskenään espanjaa. Ravintolassa saattoi ottaa keittoa, mitä erilaisempia aterioita tai simppelisti istua alas ja katsoa vuoria. Otan tarjottimen ja jonotan vuoroani. Seinällä on Speisekarte, ruokalista monista sveitsiläisistä perinneruoista. Hinnat ovat odotettavasti korkeita mutta niin alkaa nälkänikin olla. Annan sen itselleni anteeksi enkä välitä miten sukulaiset toruvat minua kotiin päästyäni. Pommes klein / gross. Ranskalaiset pienet / isot. Hintana 6 frangia pienistä ja isoista 12 frangia. Ajattelin ottaa sen mutta tulisinko siitä täyteen? Vieressä näen piirretyn kuvan hampurilaisesta ja ranskalaisista - Matterhorn burger. Se kuullostaa todella hyvältä. 28,50 frangia. Suolainen hinta, mutta aion ottaa sen silti. Näen miten se valmistetaan, silti en muista mitä kaikkea siihen laitettiin. Ainakin tomaattia ja sitten se pihvi. Ranskalaiset olivat äärimmäisen rapeita ja maittavia. 5/5. Mielestäni ottaen huomioon hulppeat maisemat, joita syödessäni sain ihailla, tekevät hinnasta kohtuullisen. Kuinka moni muu on syönyt Matterhorn burgerin lähes neljän kilometrin korkeudessa Alppien ympäröimänä?

Lähden hoiperrellen takaisin hissiä kohti. Otan taas muutaman kuvan. Maittava ateria saa minut voimaan vähän paremmin. Hyvä ruoka, parempi mieli. Odotan hissiä tulevaksi. Pyydän erästä Sveitsiin muuttanutta ranskalaista naista ottamaan minusta kuvan, kuva ei tosin onnistunut kovin hyvin haastavista olosuhteista johtuen. Viimein hissi tulee ja pääsen väljemmille ilmatiloille. Mahtaakohan Amurin Enkelillä olla näissä sfääreissä kollegoja? Joku saisi tähdätä jotakuta sveitsiläistä, joka sitten katsoisi kaihoisasti minua kohti. Ei siihen muuta sitten tarvittaisi.

Laskeudun vanhalle tutulle laskettelukeskukseen. Tai miksi sitä sitten haluaakin kutsua. Otan siellä vielä muutamia kuvia ja pyörin ympyrää. Kuulen kolmen miehen puhuvan suomea. Olin kovin yllättynyt. Kävelen heitä kohti. "Hei te kun puhutte suomea ni voitteks ottaa musta kuvan?" . Ja niin me sitten otimme kuvia. Miehet olivat ehkä 25-35 ikähaarukan väliltä - ei siis huono laisinkaan ;) Minä olen mielissäni. He pyytävät minua ottamaan kuvia kolmen konkkaronkasta ja enhän minä voinut kieltäytyä kunniasta. Pakko kyllä sanoa, mutta mielestäni olen hyvä ottamaan kuvia. Yksi heistä kysyy missä sukseni ovat ja sanoin että jossain. Laskettelu on sen verran hinnakasta etten siihen ryhdy ainakaan tässä vaiheessa. Pelkkä laskettelulippu päiväksi kyseiseen paikkaan maksaa 90 frangia eikä se sisällä edes suksia. Tai mitään. Vaikka kuinka rakastan laskettelua, se jää tältä kerralta kokematta.

Lauantai 14.15

Menen taas gondolihissiin. Tällä kertaa saan nauttia hissin iloista yksin. Räpsin taas kuvia matkalla alas Zermattiin. Minua väsyttää kovasti. Happisaturaationi oli ehkä 85-90 välillä Klein Matterhornin huipulla. Yritän nukkua vähäsen junamatkalla takaisin Vispiin.

Saavun viiden jälkeen Vispiin ja kiiruhdan huoneeseeni soittamaan Facetime-puhelua Iidan ja Olenan kanssa. "Hei arvatkaa mitä!"Minulla on niin paljon kerrottavaa!