Incontriamo di nuovo alla capitale della moda - Milano

Kohtaamme jälleen muodin pääkaupungissa. Voi pojat! Tänäänkin tulee tapahtumaan jotain äärimmäisen mainiota! En malta odottaa että pääsen kirjoittamaan kuluneesta päivästä ja siitä mitä kaikkea tänään sattui ja tapahtui!

Mahani on ollut sekaisin eilisestä lähtien. Tämä matka ei minua näennäisesti jännitä mutta uskon, että kroppa stressaa siitä hyvissä ajoin etukäteen. Ostin siis jo viikko sitten menopaluuliput Visp-Milano-Visp välille. GA-kortilla sain vähän alennusta matkasta ja hinnaksi tuli muistaakseni 64 frangia (27chf + 27chf + 5chf istumapaikasta + 5 chf istumapaikasta). Olen siis kerran aiemmin käynyt Milanossa keväällä 2014 eli kaupunki on minulle jollain tasolla tuttu mutta nyt minun tulisi osata mennä siellä yksin.

Milano on siis kaupunki Pohjois-Italiassa Lombardiassa. Milanon kunnan alueella asuu noin 1,3 miljoonaa asukasta. Metropolialueen (muun muassa Milano, Como, Lecco, Varese) arvioitu asukasluku on noin 4,2 miljoonaa. OECD:n määrittelemällä Milanon metropolialueella puolestaan asuu yli seitsemän miljoonaa ihmistä. Milano on tunnettu erityisesti maailman muodin keskuksena. Via Montenapoleonen varrella on lähes kaikilla merkittävillä vaatemerkeillä oma liikkeensä. Milanolaiset jalkapalloseurat AC Milan ja Inter Milan tunnetaan ympäri maailman. Milano on kuulu myös oopperastaan, La Scalasta. Näin sanoo Wikipedia kaupungista Milano.

Heräsin joskus seitsemän maissa, jotta ehtisin kunnolla mahdollisesti herätä tähänkin päivään. Unirytmini on mennyt hieman sekaisin. Aamiaiseksi juon kahvia ja lämmitän mikrossa muutama päivä sitten tekemääni makaronilaatikkoa. Nyt on jo korkea aika alkaa totutella suomalaisiin tapoihin ja tämä suomettumiseni alkaa makaronilaatikon voimalla. Makaronilaatikko ei ole ehkä paras mahdollinen aamiainen mutta muutakaan minulla ei tällä hetkellä ole. Mielelläni syön nyt kotona jotain ja seuraavan kerran vasta Milanon päässä.

Junani lähtee 8.32 laiturilta 7 ja paikkani 78 on vaunussa 5. Tässähän on jo vähän Suomen mallista junamatkustusta VR:n siivittämänä. Tämä juna oli toisaalta ajoissa. Se on aivan täpötäynnä ja matkustajat ovat levittäytyneet pitkin maita ja mantuja. Normaalisti junamatka Vispistä Milanoon kestäisi yli kolme tuntia mutta onneksi ostin paikat EuroCity-junasta, joka porhaltaa koko matkan kahdessa tunnissa.

Ainoa harmillinen asia tänään on sää. Aamusti paistaa aurinko niin kuin kuvasta voi nähdä mutta kahdestatoista eteenpäin Milanossa sataisi vettä. Voihan pylly. Se tietää enemmän aikaa shoppastelulle ja muulle hauskalle.

Saavuttuani Milanoon mieleni valtaa nostalginen ryöppy. Déjà-vu. Täällä olen käppäillyt joskus aiemminkin. Viime kerralla ei tosin ollut läheskään niin paljon ihmisiä kuin tänään.

Minua sitten ärsyttää nuo hitaat ihmiset! Minusta joka paikassa pitäisi olla erilliset kaistat kiireisille ihmisille ja sunnuntaiajelijoille. Inhottavaa kun joutuu jarruttelemaan kiireettömien ihmisten takana. Vielä kun kaikilla on kaiken maailman pakaasit tiellä.

Tämän kuvan otettuani olen vaihtanut mukanani olleet frangit euroiksi. Siellä rahanvaihtopisteellä oli mies, joka kysyi minulta kuuluuko Suomi Eurooppaan. En oikein tiennyt mitä vastata. Ehkä. Toisaalta ymmärsin häntä, koska hänen nimensä oli arabitaustainen miten se sitten ikinä kirjoitetaankaan tai voitaisiin selittää yksinkertaisemmin. Hän ei siis ollut paljasjalkainen italiaano eikä ehkä tietänyt Suomen sijainnista tai sen osallisuudesta Eurooppaan tai juuri mihinkään. Lisäksi hän oli kamalan hidas ja tuntui etten millään edistynyt matkassani päärautatieasemalta keskustaan.

Älkää kiinnittäkö huomiota kellonaikaan. Tämä kuva on otettu iltapäivällä odotellessani junaa saapuvaksi. Ajattelin vain huvin vuoksi laittaa tämän tähän, jotta voisitte kokea samalla tavalla tämän päivän asiat suunnilleen samassa järjestyksessä. Tai jotain.

Milanon päärautatieasema on jo itsessään nähtävyys, koska se on niin jumalattoman valtava. Siellä on lukuisia kauppoja ja putiikkeja ja sen alla vilisee vilkas metroverkosto. Nämä yksityiskohdat ovat hyvin kiintoisia, ainakin minusta.

Milanossa on myös minun rakastamiani pilvenpiirtäjiä. Voisinpa asua sellaisessa!

Sitten on aika mennä maan alle ja lähteä seikkailemaan metroverkostossa. Tähän väliin kerron semmoisen tosiasian, että italialaiset ovat kamalan hitaita liikkeissään ja kaikessa muussakin. En pystyisi elämään Italiassa. Täällä kaikkeen suhtaudutaan jotenkin niin hitaasti. Ihmisiä on jumalattoman paljon ja asiakaspalvelupisteissä on ehkä yksi mx kaksi henkilöä töissä.

Seuraavaksi minun piti siis hankkia metrolippu, jotta pääsisin nauttimaan metron keskipakoisvoimia jylläävästä kyydistä. Ostin päivälipun hintaan 4,50€ siltä varalta, että matkustaisimme enemmänkin metrolla.

Seuraavaksi annankin teille pienen pähkinän purtavaksi. Tässä on siis Milanon metrokartta. Minun pitää siis mennä Milanon päärautatieasemalta (Centrale FS) Milanon ydinkeskustaan eli Duomon aukiolle. Mitä reittiä pitkin matka kävisi joutuisammin?

Tämä on helppo nakki enemmän matkustaneille immeisille mutta minulle tämä oli aika jännä paikka. Irina tietää, että pölömäisyyksissäni saatan ihan hyvin nousta metroon, joka menee täysin väärään suuntaan tai ajatuksissani mennä destinaationi ohi.

Ilokseni voin nyt kertoa, että menin oikeaan metroon ja nousin oikeassa kohdassa pois. Punkalaitumelta Porin kautta maailmalle pölähtänyt immeinen tunsi itsensä aika ylpeäksi. Minusta tulee vielä oiva maailmanmatkaaja!

Milano on monin osin vähän retromainen kaupunki. Ihan kuin se eläisi viellä 70-luvulla. Metrotunneleissa ja oikeastaan joka puolella olevat kyltit näyttävät aika vanhoilta ja kuluneilta. Tavallaan se sopii Milanoon.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan!

Saapuessani Duomon aukiolle tapahtuu jotain suurenmoista. Samalla teemme pienen loikan ajassa taaksepäin.

Pojankoltiaiset vuonna 2011 jättämässä hyvästejä. Nyt heistä on kasvanut miehiä ja molemmille on kasvanut komea parta.

Tämmöisen italialaisen komistuksen minä bongasin! Hurraa! Olimme sopineet ystäväni Gianlucan kanssa tapaavamme Milanossa. Oikeastaan juuri hänen takiaan minä tänne Milanoon matkasinkin. Eikä ollut turha juttu! Olemme siis aiemmin nähneet vuonna 2011 ollessamme Lions Clubin kautta nuorisovaihdossa Alankomaissa. Yritin ihan oikeasti sommitella nuo kuvat sillee hianosti niin kuin aiemminkin olen onnistunut siinä mutta tuo vasemmalla oleva kuva on otettu kameralla, jossa oli muutenkin kaiken maailman erikoisia asetuksia ja kaikista kuvista tuli tuommoisia pitkulaisia.

Alankomaissa olimme siis 10 päivän ajan samoissa isäntäperheissä. Kyseinen matka oli Gianlucan ensimmäinen ja minun neljäs ulkomaan reissu. Voi niitä aikoja!

Tänään saisin viettää sateisen mutta nostalgisen päivän Gianlucan kanssa Milanossa! Gianluca opiskelee tällä hetkellä Torinossa muistaakseni sähkötekniikkaa. Minusta on mahtavaa, että Gianluca seurustelee edelleen saman onnekkaan tytön kanssa kuin kuusi vuotta sitten Alankomaissa! Ihanaa, että nuori lempi voi kestää noinkin pitkään.

Tässä on Il Duomo, jylhä ja mahtava kirkko!

Duomon vasemmalla puolella on oikea ostosparatiisi, Galleria Vittorio Emmanuele II. En osaa sanoa mistä tuo kakkonen tulee mutta kun tuonne menee niin sitä saa vain ihailla ja ihmetellä että miten köyhä ihminen voi olla.

Galleria Vittorio Emmanuelessa on lukuisia ja kalliita merkkiliikkeitä.

Sitten meitä alkoi jo vähän huikoa. Tässä olemme matkalla etsimään sopivaa paikkaa nauttia aitoa italialaista PIZZAA.

Tuossa vasemmalla visusti paketoituna on muistaakseni Teatro alla Scala -oopperatalo. Viime kerralla ollessani ensimmäistä kertaa Milanossa olin käytännössä MELKEIN varannut liput Giselle-nimiseen esitykseen. Vierailu Teatro alla Scalassa on varmasti ikimuistoinen kokemus ja varmasti vielä tehtävä. Tuolloin en kuitenkaan ollut ostanut 150e hintaista pääsylippua mutta käytännössä olin täyttänyt kaikki tilaushommelit niin pitkälle, että piti vain painaa "tilaa". Ehkä jonain päivänä.

Pizzaa, pizzaa, sieluni huokaa!

Tuostahan sain mainion idean seuraavaa tatuointia varten ja se tulee sitten keskelle ottikkoa! No eikä tule. Ehkä. Niin kuin aiemmin olemme todenneet, Sveitsissä ei vain kertakaikkiaan osata tehdä kunnollista pizzaa.

Italialaisilla se on veressä. Osaisinpa minäkin tehdä noin muhkeaa pizzaa!

Olisin halunnut Pizza Margheritan paksummalla pohjalla mutta sitä ei valitettavasti ollut sillä hetkellä tarjolla. Päädyin kasvispizzaan paksummalla pohjalla. Anne-Marie olisi nyt ylpeä minusta. En muista mitä Gianluca otti mutta hyvältä näyttää sekin!

Pizzan jälkeen kävimme (tai minä kävin ja Gianluca seurasi perässä) ostoksilla. Odotin paljon Milanolta ja vaatekaupoilta mutta nyt jouduin pettymään. Italialaiset miehet kun ovat niin laihoja luikkuja ilman kunnollisia hartioita. Minä en siis löytänyt muuta kuin yhden t-paidan 10 eurolla.

Myöhemmin ostin uuden Costume National -nimisen italialaisen valmistajan (ei takuulla löydy Suomesta) hajuveden.

Minusta on tärkeää tuoksua hyvältä ja parasta on se, että kun käyttää tiettyä hajuvettä voi muistella hajuveteen liittyviä muistoja. Nytkin voin muistella tätä vaihtoa hajuveden muodossa. Nämä on näitä arjen pieniä iloja Tontsasen elämässä. Suomessa ja ehkä erityisesti Punkalaitumella hajuvettä käyttäviä miehiä pidetään vitun homoina mutta eiväthän nuo maalaisjuntit muuta osaa ajatella. Siellä ne ajavat traktoreilla ympäri kylää Valtran lippis, haiseva huppari ja punteista repaleiset

Ostin myös vähän tuliaisia ja postikortin, jonka täytämme yhdessä Gianlucan kanssa ja lähetämme hyvälle ystävällemme, Alisalle, joka oli myös nuorisovaihdossa Alankomaissa. Alisa asuu Moskovassa ja on kutsunut minut luokseen käymään. Siinä taas yksi matka toteutettavaksi. Jonain päivänä.

Samalla kun Gianluca kirjoittaa omaa osuuttaan postikortista minä nautin italialaisesta kahvista ja leivonnaisesta. Ja Sveitsistä ostamastani jääteestä. Gianlucalla on muuten äärimmäisen kaunis käsiala! Jopa kauniimpi kuin minulla! Ulkona sataa vettä ja kahvila/pizzeria täyttyy sadetta pakenevista asiakkaista.

Tämä on kyllä hyvä kuva! Olen todella onnekas, että ystävyytemme on kestänyt vähäisestä yhteydenpidosta huolimatta. Gianluca on tervetullut luokseni milloin tahansa ja niin olen kuulemma minäkin.

Tämmöisen patsaan näin silloin Martignyssä.

Galleria Vittorio Emmanuelen lattialla on myös mosaiikkityö härästä, jolla on erikoinen tarina. Valitettavasti en saanut siitä kuvaa, koska sen ympärillä oli liikaa turisteja. Se on siis nähtävyys itsessään. Härän genitaalien kohdalla on ammottava kuoppa. Täällä uskotaan, että kun astuu kuoppaan ymmärtääkseni oikealla kantapäällä ja pyörähtää kolme kertaa, siitä saa onnea. Perverssit italialaiset!!

Milanossa on myös paljon muutakin nähtävää mutta tähän päivään ei kerta kaikkiaan mahtunut enempää. Muistelimme aikoja Alankomaissa ja nautimme yksinkertaisesti herkullisesta pizzasta. Emme tarvinneet muuta.

Lopulta tuli hetki, jolloin tiemme erkanivat taas halausten merkeissä. Lupasimme pitää paremmin yhteyttä vastedes ja että seuraava kohtaaminen tapahtuisi ennen vuotta 2023 - ennen kuin toiset kuusi vuotta vierähtää ohi. Missähän minä mahdan olla silloin?

Ennen totaalista Milanosta poistumista kävin katsomassa tätä hotellia, jossa olimme viimeksi keväällä 2014. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille! Minun ja toisen italian opiskelijan hotellihuone oli tuolla oikeassa päädyssä ylimmässä kerroksessa, jossa on parvekkeita.

Tässä minä odottelin innokkaana ja seurasin milloin junani kohdalle tulee laituri, johon junani saapuisi. Lähden takaisin Sveitsiin tuolla junalla, jonka kohdalla lukee Basel SBB.

Aika päheä juna!

Kotimatkalle ostin evääksi jääteetä (Lipton on muuten paljon parempaa kuin Nestle) ja lämmitetyn leivän, jonka välissä on mozzarellaa ja tomaattia. Siinä minä sitten kuuntelin musiikkia ja torkuin junan liikkuessa kohti Vispiläisen kotikaupunkia.

Yet another day well spent!