Torstai. Toivoa ja tarmoa täynnä. Tänään aion mennä tutkimaan
Tuohon jätin blogitekstini viime kerralla kun löysin aikaa ja energiaa kirjoittamiseen. Tänään on tosiaan toukokuun 20. päivä ja istun Porissa kotini sohvalla. Tämmöinen välihuomautus. Pakkaamiselta ja viime päivien surulta en kyennyt kirjoittamaan. Nyt aion saattaa tämän blogin päätökseen.
Eli siis, tuolloin 11. toukokuuta päätin lähteä reissailemaan ja tutkimaan Interlakenin eteläpuolella olevaa Jungfraujochin vuoristoa. Suomeksi kääntäisin sen vapaamuotoisesti "Neitsytvuoret". Jungfraujochin huipulla sijaitsee Euroopan korkeimmalla paikalla sijaitseva rautatieasema, 3454 metrin korkeudessa. Aivan huipulle en kuitenkaan mennyt koska matka olisi tullut maksamaan kaikkiaan 180 frangia oli minulla GA tai ei. Onneksi pääsin hieman halvemmalla puolimatkaan, Klein Scheideggille asti.
Tämmöisen kartan voi löytää Interlakenista tai melkein mistä tahansa. Tämän kuvan tosiaan latasin netistä. Tuolla Neitsytvuorten takana on Wallis ja oma kotikaupunkini Visp.
Matkani alkoi siis Vispistä ja junalla mennä viipotin taas Spiezin kautta Interlakeniin, joka tässä kartallakin näkyy. Sieltä otin toisen junan ja matkasin Zweilütschinenin kylään, jossa juna jakautuu kahtia toisen puoliskon mennessä Grindelwaldiin vasemmalle ja toisen puoliskon taas mennessä oikealle Lauterbrunnenin kylään. Täällä vilisee sitten kamalasti aasialaisia turisteja, jotka tukkivat kaikki tiet. Varatkaa siis riittävästi aikaa, jotta pääsette aasialaisten ohi.
Nuo kuvat menevät hieman kronologisesti väärässä järjestyksessä mutta ei anneta sen haitata. Ympärillä oli jylhiä vuoria ja pieniä sveitsiläisiä mökkejä. En oikein tiedä miten tuota sanaa "Chalet" taivuttaisi suomeksi, se menisi ehkä jotakuinkin "chalet'ista" koska se äännetään suomalaisittain "shalee". Tuntuupas junttimaiselta kirjoittaa se noin.
Onneksi olin tähän aikaan liikkeellä, koska aiemmin tämä paikka kuhisisi laskettelijoita ja muita talviajan turisteja.
Ja tänään on taas tiistai 29.5 että yllättävän nopeasti tämäkin postaus täällä valmistuu :) Kävin juuri suihkussa ja nyt yritän saada tämän päätökseen.
Grindelwaldissa en pysynyt niinkään pitkään vaan kävin lippupisteellä kysymässä kiipeämisen hintaa - tähänhän minun matkani ei tyssää!
Tässä onkin tunnelmia puolivälistä Klein Scheideggiltä. Sinne meno junalla maksoi muistaakseni 30 frangia. Ylös huipulle se olisi kaikkiaan maksanut tosiaan 180 frangia. Ulkona oli oikeasti vilpoinen ja syyspompalle tuli käyttöä. Viimeisessä kuvassa näin viimein satumaisen ja pitkään haikailemani näyn - Alppitähden (Edelweiss), Sveitsin kansalliskukan. Olisin halunnut kuvan lähempää mutta liikkuvasta junasta se ei ollutkaan ihan niin simppeliä. Tällä hetkellä en ole edes varma oliko se Alppitähti mutta sovitaan näin.
Tämän vuoren halusin vielä kertaalleen laittaa. Cèline kertoi, että Eiger-vuoren uskotaan olevan jollain tavalla mystinen. Sen pohjoinen puoli on aina varjossa (no luonnollisesti joo) ja monien ihmisten tiedetään kuolleen yrittäessään kiivetä Eiger-vuoren huipulle. Näin Cèline kertoi muistaakseni. Ja onhan se kyllä komea!
Sitten lähdin junalla takaisin Grindewaldiin ja Zweilütschineniin. Kamalan vaikea nimi pienellä kylällä. Sieltä jatkoin matkaani kohti Lauterbrunnenia sekä Wengenin ja Mürrenin vuoristokyliä.
Lauterbrunnen toimii vuorien välisessä laaksossa välietappina, josta matkani jatkuisi korkeammalla vuorilla sijaitseviin Wengeniin ja Mürreniin. Enimmäkseen täällä vilisee turisteja mutta myös jonkin verran paikallista väestöä täältä löytyy. Myös armas serkkuni Olena piipahti Wengenissä viimeisenä päivänään ennen ehtoolentoaan takaisin Suomeen. Ehtoolento. Niin hän sanoi. Ihana sana.
Wengen sijaitsee Lauterbrunnenin itäisellä puolella ja ylhäällä maisemat olivat todella mahtavat. Kuulemma Wengenissä ei ole autoja, koska ylös ei vie minkäänlaista tietä - vain junaradan retale. Miten sveitsiläisillä on ollut taitoa ja puhtia rakentaa kyliä vuorten rinteille? Sitä sopii miettiä. Muuta oikeastaan Wengenissä ei ole. Hotelleja ja kahviloita. Ja turisteja.
Matka Mürreniin olikin astetta hankalampi. Sinne piti nousta hissillä vuoren rinteelle, josta matka jatkui junalla kohti päätepysäkkiä. Korkeanpaikankammoisten kannattaa pysytellä sivussa.
Kehä sulkeutuu...
Voi että tässä tulee nyt haikea hetki. On tullut aika saattaa Sveitsi-blogini päätökseen. Sain tutustua mitä mahtavimpiin ihmisiin vaihdon aikana ja heistä muutamat ovat yläpuolella olevissa kuvissa. Emilia, Timo ja Bettina. Kiitos teille mahtavasta seurasta ja yhteisestä ajasta! Kuvat on otettu viimeisen ateriani jälkeen. Söimme oivalliset annokset keskiluokkaista pizzaa Vispin Marketplatzilla. Bettina on siis Suomeen hullaantunut sveitsiläinen ja olemme suomettaneet häntä jo hyvää vauhtia. Onneksi olemme suunnitelleet jo muuta hauskaa tulevaisuutta varten ja tiemme kohtaavat jälleen. Missä? Ken tietää.
Irina sanoi, että minun on jatkettava blogin kirjoittamista omasta elämästäni tai mitä mieleen nyt juolahtaakin. Minun täytyy löytää jostain energiaa sen kirjoittamiseen ja luoda sille blogille oma pohja - se kun ei käy ihan tuosta vain. Tämä on ollut erinomainen harjoittelublogi ja tästä voi syntyä jotain suurenmoista. Laitan linkkiä blogin kotisivustoon.
For the goal is to die with memories, not with dreams.
Loppu