Uusi päivä ja uudet kujeet. Täksi päiväksi on luvattu kaunista säätä ja siksi aionkin ottaa siitä kaiken irti ja lähteä taas seikkailemaan. Viime yönä nukuin tuskin silmän räpäystäkään mutta nousin kuin nousinkin aamulla aikaisin. Unirytmi on mennyt taas vähän sekaisin niin kuin sillä on tapana mennä.
Matka Vispistä Luganoon on melko monimutkainen. Linnuntietä katsoessa Vispin ja Luganon välinen matka on lyhyempi kuin matka Vispistä Berniin. Berniin menee tosiaan junalla tunnissa mutta Luganoon matka kestää kaikkiaan neljä tuntia. Lisäksi matkassa on neljä vaihtoa. Tein itselleni listan ja aikataulun, jonka mukaan minun pitäisi mennä.
Onneksi tein, koska ilman tätä en olisi ehkä ikinä päässyt perille - ainakaan ajoissa. Olin heittänyt listan jo roskiin mutta ajattelin ottaa siitä kuvan blogiin. Listan toisella puolella on aikataulut Luganosta takaisin Vispiin.
Kerran muuten katsellessani yhtä Youtube-videota kuulin sen taustalla hyvän biisin ja halusin etsiä sen Shazam-sovelluksen avulla. Blackmill - Spirit of life. Kuuntelen sitä tällä hetkellä kun kirjoitan tiistain tapahtumista. Yleensä olen hieman skeptinen Dubstep-musiikkityylistä mutta tämä kipale on kyllä melko mainio.
Herään tiistaiaamulla 6.30. Makoilen hetken sängyllä ja yritän pysyä hereillä samalla kun selaan Iltalehden uutiset. Euroviisut alkavat vihdoin tänään ja sen takia olen äärimmäisen innoissani tästä päivästä. Avaan rullaverhotsydeemin ja katson ulos. Ulkona näyttää valoisalta mutta jotenkin tuntuu, että aamulla olisi ehkä kylmä. Yritän taas pukea näyttävämpää ylle, koska italialaiset pukeutuvat kokemukseni mukaan äärimmäisen hyvin ja seuraavat ankaralla silmällä myös muiden pukeutumista. Juon aamupalaksi kahvia ja lähden asemalle.
Käyn Coopista ja ostan vähän täyttävämpää jatkoaamupalaa junamatkaa varten.
Sitä saa kyllä oikein ihmetellä miten jäätee voi olla niin halpaa Sveitsissä. Coop vielä kun on kalliimpia ruokakauppoja niin siellä iso jäätee maksaa 1.70 frangia. Suorastaan törkeän halpa. Suomesta ei saa edes kyseistä jääteetä saati noin isoa pulloa. Pienikin jääteepullo maksaa ehkä 2 euroa.
Brigissä vaihdan EuroCity-junaan, joka on matkalla Milanoon. Junassa on taas vartijoita terrorismin varalta. He käyvät koko junan läpi ja silmäilevät matkustajia ja heidän laukkujaan. Joiltakin matkustajilta he pyytävät myös paperit näytettäväksi. Vartija ottaa mukaansa ehkä intialaistaustaisen miehen ja he menevät kohti junan etuosaa. Minä Domodossolassa pois ja hyppään hitaaseen junaan. Domodossolassa paistaa aurinko ja kaikki näyttää jotenkin niin valovoimaiselta. Katselin ulos junan ikkunasta ja kaikki ne vuoret ja niiden värit näyttivät niin voimakkailta. Yöllä on satanut vettä.
Juna, johon hyppäsin Domodossolan asemalta, on todella pieni ja vanhanaikainen. Jopa junassa työskentelevät ihmiset näyttävät jotenkin jämähtäneen 80-luvulle. Katselen maisemia satunnaisesti mutta sitten unisuus vie voiton ja torkun ison osan matkasta. Onneksi kestää kaksi tuntia kunnes saavutamme seuraavan päämäärämme, Locarnoon. Aluksi luulin, että joutuisin maksamaan tästä junamatkasta jotain, koska olin niin kuullut mutta se koski vain uudempaa panoramatyylistä vaunua. Sittenkin olisin maksanut maksimissaan ehkä 3 frangia. Tai euroa. GA-korttini kattaa myös tämän matkan.
Italian puolella ongelmana on se, että opasteita ei ole niin paljon kuin Sveitsissä. Opasteita siis on mutta niiden seuraaminen on jotenkin haastavaa kun on tottunut Sveitsin selkeään opastukseen.
Junavaunussa ollut koululaisryhmä ja moni muu matkustaja jää pois eräällä asemalla ja itse meinaan myös erehdyksissäni jäädä siinä pois. Aseman seinillä lukee harhaanjohtavasti myös Locarno mutta kyseessä on jokin muu asema. Kysyn kuitenkin junan kuljettajalta missä minun pitäisi jäädä pois jos minun on matkustettava Luganoon. Kuljettaja viittoi takaisin junaan. Sen sijaan jään pois seuraavalla asemalla, jossa on vähän selkeämmät opasteet ihan niin kuin Sveitsissä. Tai, siellähän me nyt siis olemme.
Hyppään seuraavan junaan, joka menee Locarnosta Giubiasco-nimiseen kaupunkiin. Giubiascossa nousen taas seuraavaan junaan, joka vihdoin ja viimein veisi minut Luganoon asti. Samalla juttelen erään vanhemman herran kanssa. Varmistin häneltä että olen menossa oikeaan junaan, koska sekin on hyvin todennäköistä, että nousen vahingossa väärään junaan. Irina nyökyttää päätän tällä hetkellä ja hihittää vahingoniloisesti. Nyt kun hän on huomannut itsensä tekstissä hän nauraa vielä enemmän.
Otin Giubiascossa muutaman kuvan, koska maisemat olivat huvittavan samanlaisia kuin meillä Wallisissa. Jotenkin ympärillä olevat vuoret olivat asteen trooppisempia.
Mies jää pois vähän ennen Luganoa. Kättelemme ja toivotamme toisillemme hyvää päivänjatkoa ja kaikkea hyvää. Voi että. Näin ei Suomessa kyllä kävisi.
Perillä Luganossa
Vihdoin ja viimein, neljän tunnin junamatkan ja neljän vaihdon jälkeen, saavun Luganoon. Aurinko paistaa ja ulkona on suorastaan kuuma. Räpsin muutaman kuvan asemalta ja lähden tutustumaan suosittuun kaupunkiin.
Tästä tulee ihan mieleen Brazilian Rio de Janeiro. Olena repeää nauruun, koska tietää etten ole siellä koskaan käynyt.
Kappas! Näitä kuvia saa näinkin lisättyä tänne. Tästä tulee paljon kivempi kun näitä kuvia on näin pieninä ja isoina ja näin järkevästi sommiteltuna. Voi kun olisin hoksannut tämän aiemmin. Tämä on siis eri kuin tuo aiemmin käytetty sommittelu, jossa on kaksi kuvaa rinnakkain.
Mainitsin tuossa alussa jotain euroviisuista, jotka alkavat tänään illalla. Tämä on siksi erityinen päivä, koska kaikkien aikojen ensimmäiset euroviisut pidettiin juuri Luganossa vuonna 1956 Teatro Kursaalissa. Euroviisut ovat muuttuneet suuresti noista ajoista. Ensimmäisissä euroviisuissa oli mukana seitsemän maata: Alankomaat, Sveitsi, Belgia, Saksa, Ranska, Luxemburg ja Italia. Tuolloin oikea orkesteri soitti esitettävät kappaleet, jotka olivat ikivihreitä ja maalaisromanttisia. Tuolloin kisoja kuunneltiin radiosta ja onnekkaimmat television omistajat olivat mukana mustavalkoisissa tunnelmissa. Katsojilla oli puvut ja hienot vaatteet ja esiintymislavan ympärillä oli kukkia.
Vuonna 2017 euroviisuissa on mukana kaikkiaan 42 maata, joista monia ei 60 vuotta sitten edes ollut olemassa. Nykyään euroviisuja seurataan netin välityksellä kaikkialla maailmassa kaikkiaan 10 miljoonan ihmisen voimalla. Kukkalavat ovat vaihtuneet valtaviksi esiintymislavoiksi mitä erikoisimmilla valo- ja pyroefekteillä ja valtavilla taustanäytöillä. Kappaleet soitetaan painamalla play-nappia. Katsojilla on yllään mitä erikoisimpia vaatteita ja kädessään he heiluttavat omien maidensa lippuja.
Se euroviisuista. Takaisin Luganoon.
Kuvista saa ehkä isompia, jos niitä klikkaa. Tämä säästää kyllä paljon tilaa ja kuormittaa vähemmän sivustoa. Kätevää!
Lugano on siis Ticinon kantonin pääkaupunki. Ticinossa puhutaan pelkästään italiaa mutta luultavasti ihmiset osaavat myös muita kieliä. Ulkona on ehkä 20 astetta lämmintä ja ihmiset kuljeskelevat t-paita ja shortsit yllään. Näin muuten tuossa juuri Facebookissa videon, jossa Pekka Pouta kertoo tulevasta säästä ja nauraa alati vaihtuvalle säälle. Lunta, aurinkoa, lunta... Minä pysyn vielä mielelläni Sveitsissä sunnuntaihin asti.
Kävelen tämmöistä rantabulevardia pitkin. Ihmiset ovat istuttamassa kukkia ja ehostamassa mitä hienompia kukkapenkkejä.
Gelato sulaa jo pitkin sormia. Otin muistaakseni nutellaa, mansikkaa ja sitten jotain marjasekoitusta. Jäätelölle tuli hintaa 7.5 frangia. Se oli kyllä sen arvoista.
Minulla ei ole oikeastaan mitään suunnitelmia Luganoa varten. Aion pyöriä vain ympäri kaupunkia ja ihailla maisemia. Varmasti täällä olisi nähtävää ja tehtävää vaikka mitä. Valitettavasti myös kotiinpaluu on pitkä. Täällä pitäisi melkein olla yötä jos täältä mielii ottaa kaikki irti.
Kuulin myös suomea jossain. Ohimenevä naisporukka höpisi jotain kamalan tutulla kielellä. Suomalaisia ei Sveitsissä juuri tule vastaan. Tähän mennessä olen kuullut suomea vain Zermattissa ja Luzernissa. Lisäksi tietysti siellä missä Timppa ja Eemeli pyörivät mukana ja Zürichissä Sannan ja Kadrin seurassa. Ja silloin, kun Olena oli täällä minua ilahduttamassa.
Tätä maisemaa voisin katsella enemmänkin.
Pyysin myös erästä pariskuntaa ottamaan minusta kuvan. Minulla pitäisi olla oma hovikuvaaja aina matkassa. Ihmiset täällä eivät osaa tehdä pizzaa eikä ottaa kunnollisia kuvia. Irina tulkoon mukaan ja ottakoon uuden kameransa.
Sitten olikin kotiinlähdön aika. Suunnitellusta poiketen en mennytkään Domodossolan kautta Vispiin vain sain Ex Tempore -ajatuksen mennä Zürichiin ja sieltä Bernin kautta kotiin. Matka kestäisi saman neljä tuntia mutta minulla olisi huomattavasti vähemmän vaihtoja - oikeastaan minun pitäisi vaihtaa junaa ainoastaan Zürichissä.
Vaihdon alussa luulin maailman pisimmän tunnelin olevan Vispin ja Spiezin välillä mutta se onkin Zürichin ja Luganon välillä. Ja tänään minä saisin viimein mennä sen läpi! Gotthard-tunneli on kaikkiaan 57,1 kilometriä pitkä ja sen läpi junaileminen kestää vain 20 minuuttia. Tämä tunneli nopeuttaa Zürichin ja Italian välistä matkailua tunnilla nykyisestä. Voi pojat, kyllä sveitsiläiset ovat eteviä!
Matkalla otin muutaman kuvan hienoista maisemista.
Saavuttuani Zürichiin laitan Sannalle viestiä ja ehdotan, että menisimme kahville tai jonnekin mutta hänellä oli muuta menoa.
En muista mitä kello on tähän aikaan mutta seuraava minulle optimaalisin juna lähtisi 17.02. Minulla on mukavasti aikaa pyöriä Zürichin päärautatieaseman kaupoilla. Vaikkei minulla ole enää varaa ostiskella oikein mitään. Näin aasialaisen Take Away -ravintolan ja söin siellä tämmöisen herkkuaterian hintaan 10,5 frangia.
Nam!
Tältä Zürich näyttää junasta katsottuna poistuttaessa Zürichistä.
Saavuttuani Vispiin laitan Adrianille viestiä ja kerron olevani matkalla hänen luo. Tänään katsomme euroviisujen ensimmäisen semifinaalin yhdessä. Oikeastaan koko euroviisut. Adrianin alkoi tehdä mieli pizzaa. Hän antoi minulle 100 frangia ja pyysi minua hakemaan kaksi perhepizzaa viereisestä pizzeriasta. Samalla hän järjestelisi paikkoja ja tekisi meille tilaa syödä pizzaa. Hän syö siis aina ruokansa sohvalla niin kuin kuka tahansa poikamies. Sain itse valita pizzat kunhan niissä ei ole jotain ihmejuustoa, jonka kirjoitusasua en nyt tiedä. Se lausutaan jotenkin "Kurkensahle".
Pizzeriassa, jossa olen siis aiemminkin käynyt hintoja sen enempää tutkimatta, pöyristyin perhepizzojen hinnoista. Melkein 40 frangia per lätty! Suomessa perhepizza on maksimissaan ehkä15 euroa jos sitäkään. Otan meille Hawaii- ja Quattro Formaggi -pizzat ja varmistin ettei neljän juuston pizzassa ole Adrianin inhoamaa juustoa.
Saatuani pizzat ymmärsin miksi ne olivat niin hintavia. Ne olivat siis VALTAVIA!! Ja ne olivat ensimmäiset HYVÄT pizzat Sveitsissä!
Oma käteni vertailun vuoksi.
Sitten on aika istua alas ja nauttia pizzojen antimista ja euroviisujen viihteestä.
Once again a day well spent!