Kauan odotettu Welcome day

Tänään oli kyllä hurja päivä. Kaiken kukkuraksi tänään on ystäväni Irinan syntymäpäivä - toivottakaamme hänelle siis oikein paljon onnea :) Tänään siis Sveitsin vastaanottava koulu HES-SO järjestää Sierressä uusille vaihtareille tutustumispäivän, jonka aikana kerrotaan paljon informaatiota ja muuta hauskaa. Informaatiopläjäyksen jälkeen lounastaisimme yhdessä koulun ruokalassa ja sitten menisimme yhdessä ekskursiolle vuorille, niin kuin he itse sitä mainostivat. Kuullostaa äärimmäisen lupaavalta.

Tähän väliin haluan avautua hieman pienimuotoisen ragetuksen kautta: Mä en enää koskaan, ikinä, milloinkaan - tuu käyttämään pitkäpunttisia kalsareita - en enää koskaan, ikinä, milloinkaan. Vaikka ulkona olis −273,15°C eli absoluuttisen nollapisteen verran pakkasta niin minä - en enää koskaan, ikinä, milloinkaan - tuu käyttämään pitkäpunttisia kalsareita. Mieluummin sairastun pyelonefriittiin eli munuaisaltaaseen edenneeseen virtsatieinfektioon, kuin hikoilen lailla teurastettavan porsaan. Mieluummin menetän hedelmällisyyteni ja munuaiseni, kuin huuskutan ja puuskutan - huffing and puffing - menemään. Seuraavan kerran kun näen kadulla asuvan ihmisen, lahjoitan pitkäpunttiset saatanan kalsarit hänelle. Iida ja Olena - tästä keskustellaan vielä ;)

Herään seitsemän aikaan ja käyn nopeasti suihkussa. Se oli virhe. Yleensä käyn aina illalla suihkussa koska ihmiskropalla on taipumus taltioida lämpöä. Ei hyvä. Ei tässä tilanteessa. Se oli virhe. Nyt se on kuitenkin jo liian myöhäistä. Menen pelottaviin vessa- ja suihkutiloihin. Käytän eilen Lidlistä ostamaani eksoottisilta hedelmiltä tuoksuvaa suihkusaippuaa. Minun tekee melkein mieli maistaa sitä, niin hyvältä se tuoksuu. Nam. Ja se on siis ihan miehille suunnattu. Kuivaan hermeettiset pinnanmuotoni harmaalla pyyhkeelläni, kietaisen sen ympärilleni, laitan puhtaan t-paidan päälle ja mene takaisin huoneeseeni. Mietin mitä minun tulisi pukea päälleni. En tiedä kuinka korkealle olemme menossa ja kuinka kylmä siellä tulisi olemaan. Klein Matterhornilla oli aivan jäätävän kylmä. Siellä minulla ei ollut niitä pitkäpunttisia saatanan kalsareita ja hengissä ollaan ilman VTI-diagnoosia. En muuten tykkää karpalomehusta. Kaikesta huolimatta puen ne pitkäpunttiset saatanan kalsarit, farkut, normisukat, t-paidan, hupparin, talvisemmat kengät ja paksun takin. Voilà. Näillä mennään. Aamiaiseksi en malta syödä oikeastaan mitään - yhden vaivaisen banaanin. Laitan pari suihkausta Jean Paul Gaultierin tuoksua sellaisesta lihaksikkaan miehen kropan muotoisesta pullosta.

Ennen lähtöäni käyn tapaamassa erästä HES-SON opettajaa, joka toivoi tapaavansa minut kysyäkseen miten harjoitteluni on Sveitsissä alkanut. Hän kehuu saksan osaamistani vaikka tiedän tekeväni vähintään jokaisessa lauseessa ainakin yhden taivutusvirheen. Höpöteltyämme hetken kättelemme sveitsiläiseen tapaan ja toivotamme toisillemme mitä parhainta päivänjatkoa. Poistuessani kampukselta näen ikkunassa muita opiskelijoita isommassa luokkatilassa. Heillä on nyt lopputentit - vähän niin kuin Suomessa ylioppilaskokeet. Toivotan heille mielessäni onnea ja menestystä kognitiivista ajatuksenvirtaa vaativassa kokeessa. Kello on ehkä 9.20. En ole ollenkaan katsonut junien aikataulua sille tiedän että Geneven suuntaan menee usein junia. Saapuessani Vispin rautatieasemalle katson suurehkolta näytöltä junien aikatauluja. Seuraava juna Sierren suuntaan aivan tuossa tuokiossa, muistaakseni raiteelta 4. Ympärilläni on tavanomaisen vilkas määrä ihmisiä menossa edestakaisin. Joillakin on mukanaan sukset ja lasketteluvermeet. Tänään on upea päivä ja aurinko paistaa korkealla taivaalla. Menen junaan sisään toiseen luokkaan ja istahdan alas otettuani takin pois.

Junamatka Vispistä Sierreen menikin odotettua nopeammin. Muistelin kartasta sen olevan kauempana mutta eihän siihen mennyt edes 15 minuuttia. Sveitsin junayhteydet ovat todella oivallisia ja nerokkaita. Poistun junasta, etsin lähimmät alas vievät portaat. Hetken pyörin ympyrää miettien oikeaa suuntaa päästäkseni Sierressä sijaitsevalle HES-SON kampukselle. Muistelin puhelimesta aiemmin tutkimaani karttaa - kampuksen pitäisi olla aivan juna-aseman läheisyydessä. Sattumalta näinkin HES-SO:n kyltin ja lähdin sen osoittamaan suuntaan. Käveltyäni hetken näen edessäni valtavan ja modernin kampuksen. Voi pojat. Tuolla minäkin haluaisin opiskella! Nousen portaat ylös ja lähden tutkimaan kampusta. Sähköpostissa minua neuvottiin menemään klo 10.15 kampuksen ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan ruokalaan. Minun on kova hiki vaikka takkini on apposen auki. En löydä hissiä mistään joten menen portaita pitkin. Niitä on aivan kamalan paljon. Jossain kohtaa portaita kävellessä huomaan portaiden ylimmän portaan kohdalla tekstin "Congratulations". Se hymyilytti minua. Tuntuu kuin olisin saavuttanut jotain suurta. Mutta vielä portaita olisi lisää tiedossa. Päästyäni ylimpään kerrokseen olen aivan puhki. Huffing and puffing. Kenkäni pitävät vinkuvaa ääntä ottaessani askeleita. Ainakin ihmiset tietävät missä olen menossa. Tai kuulevat. Kävelen pitkän käytävän toiseen päähän. Käytävän vasen puoli on kokonaan lasia lattiasta kattoon. Sellainen moderni arkkitehtuuri miellyttää minua suuresti. Pääsen vihdosta viimein käytävän toiseen päähän ja kuulen ihmisten puhetta ja astioiden kolinaa. Huokaisen syvään helpotuksesta - kohta pääsisin hetkeksi istumaan.

Menen ruokalan kassalle ja saavutan siellä työskentelevän naisen huomion. "Excusez-moi, je suis un étudiant international et je dovrais être ici à dix heures". En muista tarkalleen mitä nainen vastasi mutta hän odotti kahdeksan hengen seuruetta saapuvaksi kymmenen aikaan. Siis silloin kun minunkin piti olla paikalla. Hän oli varannut meitä varten voisarvia, kahvia sekä appelsiinimehua. Istun alas pöytään. Hän kysyy otanko juotavaksi kahvia vai teetä."Café, s'il vous plaît". Hän tarjoilee kahvikupin pöytään, mikä on mielestäni aika erikoista, sillä olemme kuitenkin korkeakoulun tiloissa. Kaikesta huolimatta olen kauhean tyytyväinen. Juodessani kahvia katselen muissa pöydissä olevia ihmisiä ja yritän kuunnella mistä he puhuvat. Viereisessä pöydässä istuu ilmeisesti miespuolisia opettajia, joilla kaikilla on puvut yllään ja muistiinpanot edessään. Toivottavasti he eivät läikytä juomiaan niiden päälle.

Hetken kuluttua kulman takaa kävelee tummahiuksinen nainen, joka kävelee minua kohti. Hän ilmeisesti tunnisti minut vaikken koskaan ollut häntä nähnytkään. Kaiketi hän muisti minut lähettämieni passikuvien perusteella. Nousen ylös ja kättelen häntä tervehtiessäni. Aluksi puhumme englanniksi mutta vaihdamme tovin kuluttua keskustelun ranskaksi. Minusta keskusteleminen ranskaksi tuntuu niin kivalta, tykkään siitä miltä se kuullostaa. Nainen nimeltä Isabelle pahoittelee kovasti tilannettani - sitä, että olen ainoa vaihto-opiskelija, joka asuu "kaukana" Vispissä. Kerron hänelle, että kunhan tutustun uusiin ihmisiin ja saan uusia kavereita, tulen siitä paljon iloisemmaksi, sillä silloin en olisi enää niin yksin. Kunhan on ihmisiä, joiden kanssa suunnitella tapahtumia vapaa-ajalle. Puhumme hetken taas jostain muusta. Portaita ylös kävelee lauma ihmisiä, Isabelle heiluttaa kättään heille merkiksi tulla pöytään istumaan. Minua hymyilyttää kamalasti sillä viimein saan tutustua uusiin ihmisiin - vaihto-opiskelijoihin ollessani itsekin vaihto-opiskelija. Joukossa on kansainvälisinä tuutoreina toimivia "buddeja", jotka siis itse ovat myös opiskelijoina HES-SO:ssa.

Ruokalan nainen tulee kysymään mitä kukin ottaa juotavaksi. Isabelle pyytää heitä esittäytymään minulle. Joukossa oli kaksi suomalaista, yksi espanjalainen ja yksi kanadalainen, jos nyt oikein muistan. Emilia ja Timo opiskelevat matkailua Haaga-Heliassa. He ovat immeisiä Isolta Kirkolta. Vaikuttavat oikein mukavilta kaiken kaikkiaan :) Hieman hiljainen Maria on kotoisin Barcelonasta ja myös opiskelee matkailua. Kanadasta kotoisin olevalla Jessicalla on pitkät ja letitetyt hiukset, joiden latvat ovat lilahtavan violetit. Tai toisinpäin. Hänellä on myös tumma iho ja tummaihoisille ihmisille ominainen temperamentti. Hänkin opiskelee matkailua. Tuutoreiden nimiä en valitettavasti muista. Yksi heistä on nimeltään Tamara. Valehtelin heti. Keskustelemme hetken päivän tapahtumista kahvin, appelsiinimehun ja voisarvien kera. Juotuamme on aika lähteä luokkaan pitämään infotilaisuus käytännön asioista. Tilaisuus ei juurikaan koske minua, sillä siellä annettava info liittyy lähinnä HES-SO:ssa opintoja tekeviin vaihto-opiskelijoihin. Mutta menin mukaan kuitenkin. Ainakin siellä kerrottiin asioita Sveitsistä. Monet niistä asioista olivat minulle jo entuudestaan tuttuja. Niin kuin se, että Sveitsi on myös sveitsiläisille melkoisen kallis maa.

Infotilaisuuden jälkeen muut opiskelijat menevät kotiinsa vaihtamaan vuoristossa tarvittavaa vaatetusta. Minulla oli jo jalassa ne pitkäpunttiset saatanan kalsarit. Jessica jäi luokkaan hetkeksi täyttämään muutamia lisäprosyyrejä, jotka kaikkien Euroopan ulkopuolelta tulevien ihmisten on täytettävä maahantuloon liittyvän byrokratian vuoksi. Jään hänen kanssaan juttelemaan. Kävelemme yhdessä takaisin ruokalaan, jossa seuraavaksi on tarkoitus syödä lounas, jonka ilokseni HES-SO tarjoaa kaikille vaihtareille. En jaksa enää kirjoittaa niin pitkiä sanoja, kuten vaihto-opiskelija, joten korvaan sen sanalla ''vaihtari''. Nyt minua hieman harmittaa etten ottanut kuvaa annoksestani, se näytti meinaan herkulliselta. Nimenomaan - näytti. Otin siis pastaa, erikoista pinaattimössöä ja jotenkin erikoisesti käsiteltyä kinkkua. Lisäksi sain ottaa juotavaksi persikan makuista jääteetä, josta pidän niin pal kauheasti. Ruokaillessamme juttelemme niistä näistä ja tutustumme toisiimme. Yritän syödä pitkulaista pastaa niin sivistyneesti kuin suinkin osaan - siis likaamatta lempihuppariani.

Isabelle hoputtaa meitä sillä meidän tulisi lähteä mahdollisimman pian. Kello on tähän aikaan 12.55. Matkaamme kampuksen läpi ulos ja jakaudumme autoon mahtuviin ryhmiin. Minä, Emilia ja Timo sekä yksi buddy menimme Isabellen autoon. Siis se auto ei ollut Isabellen vaan HES-SO:n henkilökunnan käyttöön suunnattu auto. Ford. Pakkasimme laukut takaluukkuun ja me suomalaiset menimme takapenkille niin kuin olettaa saattaa. Auto oli uusi ja käsittääksemme hybridi. Aluksi meillä on ongelmia saada auto käynnistymään. Isabelle vakuuttaa omistavansa ajokortin. Aurinko paistaa edelleen ulkona lämpötilan ollessa +10°C - ylläni ne pitkäpunttiset saatanan kalsarit. Joku opiskelija on kuulemma myöhässä ja lisäksi hänellä on väärät kengät. Odotamme häntä malttamattomina, sillä kohta "ekskursio vuorille" saattoi alkaa. Viimein pääsemme lähtemään seuraamaan toista autoa, joka kuljettaa mukanaan muita vaihtareita.

Matkaamme ehkä 15-20 minuuttia vuorenrinnettä ylös. Ihailemme ympärillemme aukeavaa maisemaa. Tai siis jommallekummalle puolelle, olemmehan matkalla vuorta pitkin ylös ja toiset ikkunat kaiken logiikan mukaan osoittavat vuorenrinnettä päin. Onneksi tie on mutkikas ja serpentiinimäinen - kaikki siis pääsevät ihailemaan mahtavia vuoria. Matkalla näemmä pieni peltoja ja maalaistaloja. Isabelle kertoo asuneensa Sveitsissä jo pitkään mutta edelleen haltioituu nähdessään korkeita vuoria. Ymmärrän häntä täysin. Korvat menevät paikoitellen lukkoon. Yritän niellä avatakseni korvani. Toinen konsti, joka ainakin minun kohdallani toimii, on avata suu, työntää alaleuka niin pitkälle eteenpäin kuin mahdollista ja samalla avata suuta siten, että alaleuka laskeutuu kaartaen rintaa kohti. Se näyttää kyllä kamalan naurettavalta mutta se ainakin toimii.

"Tähden paikka on huipulla, vai?"

- Hugo-peikko

Saavumme eräänlaiseen pieneen matkailukeskukseen, jonka edustalla on paljon parkkeerattuja autoja. Kysyn Isabellelta kuinka korkealla olemme tällä hetkellä. Isabelle arvioi noin kilometrin korkeudella. Melko korkealla siis. Yksi buddeista neuvoi meitä laittamaan aurinkovoidetta kasvoihin, sillä auringonvalo kaksinkertaistuu lumesta heijastuessaan takaisin taivaalle. Ehkä saan kivan rusketuksen samalta reissulta. Paikalla on myös muita vaihtareita, joihin saan tutustua vaihtoni aikana. Todella jännittävää! Isabelle ja muut MOVE-toimiston ihmiset ohjaavat meidät sisälle hakemaan lumikengät. Oivoi. Olen siis aiemmin kerran elämässäni kävellyt lumikengillä. Siitä on jo aikaa varmaan yli kymmenen vuotta. Käyn odottaessani vessassa ja haen viimeisenä omat lumikenkäni. Kerron matkailukeskuksessa työskentelevälle miehelle kengännumeroni. "Quarante-quatre ou quarante-cinq". Neljäkymmentäneljä tai neljäkymmentäviisi. Hän antaa minulle harmaat lumikengät ja siniset sauvat. "Merci beaucoup!" Menen ulos muiden luo. Siellä on myös nainen enkä muista missä vaiheessa hän liittyi joukkoomme. Ehkä silloin, kun lähdimme pois kampukselta. Hän sanoo johtavansa matkaa ja pyytää meitä seuraamaan häntä.

Seuraavaksi tuleva teksti saattaa sisältää valitukselta vaikuttavaa informaatiota, se riippuu sinusta miten sen otat. Tämä on eräs tapa, jolla käyn läpi tulossa olevaa koettelemusta. Yritä vain eläytyä mukaan tilanteeseen.Lähdemme siis kävelemään omilla kengillä tietä jyrkähköä rinnettä ylöspäin. Osa tiestä on lumen peitossa ja mäkeä laskee melkoista vauhtia laskettelijoita. Se ei siis ollut mikään laskettelukeskus. Jossain kohdassa laitamme lumikengät jalkaan ja lähdemme vaivalloisesti köpöttelemään ylöspäin. Lumikengät olivat suht painavat ja niiden paino alkoi tuntua jaloissa. Päälläni minulla oli aivan liian paksu takki ja arvaatkin mitä seuraavaksi aion kirjoittaa. Kyllä. Ne pitkäpunttiset saatanan kalsarit. Aurinko porotti taivaalla enkä halunnut ajatella lämpötilaa - yritin kuvitella ulkona olevan ainakin -15°C astetta pakkasta. Ylhäällä vuorilla oli kyllä hieman vilpoisempi mutta se ei kuumuudessa auttanut.

Lumikenkien paino sattui jaloissa ja hiki alkoi valua. Hiki valutti myös aurinkovoidetta silmiini aiheuttaen melkoista kirvelyä. Pidän silmät visusti kiinni silmien kyynelehtiessä kirvelystä. Minulla on kuuma. Olemme jossain metsässä ja menemme syvemmälle. Vähitellen alamme nousta kohtisuoraa kohti vuoren huippua. Ja se oli siis jyrkkä. Välillä lumikengät luisuivat lumessa, vaikka niiden pohjassa on pienet piikit. Silmien kirvely alkaa helpottaa mutta hiki valuu kuin vesi Niagaran putouksissa. Kuivaan silmiä ja otsaa hupparin hihoihin. Onneksi pidämme pienen tauon jossain vaiheessa kun poppoo on jakautunut atleettisten ja vähemmän atleettisten immeisten välillä. Minua hävettää hikoilemiseni sillä muutkin huomaavat sen ja huolestuvat asiasta. Kenen idea oli ottaa pullukka ylös vuorille? Isabelle kysyy tarvitsenko vettä. "Ça va bien, merci!".

Jatkamme matkaa ylös jyrkkää rinnettä. Joissakin kohdissa pitkävartisten talvikenkien sisään menee lunta, joka vähitellen sulaa sisään. Tunnen, miten naamani punoittaa. Isabelle ottaa ulkotakkini ja solmii sen hihoista hänen lanteilleen. Tuntuu kuin olisin päässyt ulos saunasta. Se kyllä kuvailee hyvin tilannetta. Nyt päälläni oli pelkkä huppari, joka oli hiestä märkä. Ja ne pitkäpunttiset saatanan kalsarit. Nousemme varmaan puolen kilometrin verran vuorenrinnettä ylös. Vilkaisen välillä maisemia ja ovathan ne hulppeat. Silmiäni kirveltää taas. Isabelle muistaakseni huomauttaa ohimennen että on vaarallista, jos ei juo tarpeeksi. Olisi kyllä ironista, että porukan ainoa hoitotyön asiantuntija kuukahtaa kesken matkan jättäen matkailualan vaihtarit ja muut keskelle vuoria. Tämä on varmaan sitä extreme-matkailua. Lopetan valitukselta kuullostavan tekstin kutakuinkin tähän ja jatkan siitä, mitä huipulla oikein tapahtuu.

Viimein saavuimme määränpäähän - vuorenrinteellä olevalle luostarille, jonka luona oli myös muita ihmisiä ihailemassa maisemia. Otan lumikengät pois jalasta ja istun tuolille. Joskus istahtaminen tuntuu niin hyvältä. Jalat ovat aivan turtana ja sukat märkinä. Muut näyttivät normaaleilta moisen nousun jälkeen. Meille tarjotaan Glühweinia - alkoholilla varustettua glögiä, tummaa leipää, juustoa ja sveitsiläistä suklaata. Juon vesipullosta, joka annettiin matkailukeskuksen luona. Katselen maisemia, joista räpsin muutaman kuvan muistoksi. Myös vaihtareista otettiin ryhmäkuva, jonka toivottavasti saan käsiini tänne ladattavaksi sillä ehdolla, että kaikki vaihtarit antavat tähän luvan. Kuumotus alkaa helpottaa. Juttelen lisää vaihtareiden kanssa ja yritän tehdä tuttavuutta uusien immeisten kanssa.

Tovin kuluttua olikin sitten laskeutumisen aika. Se sujui helpommin alaspäin mentäessä mutta lunta meni kenkiin sitäkin enemmän. Mietin kaikkia niitä kiloja, jotka olen tämän matkan aikana menettänyt. Varmaan sata kiloa. Mietin sitä pyykin määrää, joka tästä reissusta tulee: farkut, sukat, t-paita, huppari ja ne pitkäpunttiset saatanan kalsarit. Mietin kaikkea sitä ruokaa, jonka avulla saan ne sata menetettyä kiloa takaisin. Ilokseni ja suureksi ylpeyden aiheekseni saan sanoa tässä vaiheessa tulleeni alas asti lumikengät jalassa. Palautamme lumikengät takaisin matkailukeskukseen. Isabelle tarjoaa meille välipalaksi omenan. Sitten matkamme takaisin Sierreen saattoi alkaa.

Päästyämme takaisin kampukselle jään juttelemaan Emilian ja Timon kanssa. Heidän asuntonsa on jossain Sierressä. Juttelemme tulevasta viikonlopusta - ehkä voisimme nähdä Sierressä ja käydä vaikka yksillä. Olisi todella mukavaa tutustua heihin paremmin ja tutkia yhdessä muiden vaihtareiden kanssa kaunista Sveitsiä. Otan pari kuvaa Sierren kaduista. Sieltä olisi myös mahtavaa saada lisää kuvia. Kerroin heille vispiläisyydestä. Se herätti heissä hilpeyttä. Meidän ensimmäinen yhteinen inside-juttumme.

On aika lähteä takaisin Vispiin.

Junat ovat pahasti myöhässä jostain syystä. Sierren rautatieasemalla on paljon ihmisiä epätoivoisina odottamassa lisätietoa muuttuneista juna-aikatauluista. Pääsen vihdoin kotiin. Käyn suihkussa ja lisään Emilian ja Timon Facebookissa kavereiksini.

A day well spent.