Käy tiemme kolon kautta Ihmemaahan - Thun & Spiez

Taas saadaan jatkoa blogiin matkustelun siivittämillä kirjoituksilla. Pakko taas sanoa, että hieno päivä takana. Eilen tulin siis piipahtaneeksi Lausannen olympiakaupungissa. Tänään suuntaamme kohti pohjoista, ei kuitenkaan liian kauas.

Herään taas yhdeksän aikaan. Selaan sosiaalisen median läpi, Suomessa on paljon lunta. Näin valitset oikeanlaiset tuolit ruokapöytäsi ympärille. Porissa minulla on jo hienot ja modernit Ikean tuolit Ikeasta hankitun hienon ja modernin ruokapöydän ympärillä. Irina sanoo, että ruokaoöytäni näyttää arvokkaalta, koska tuolit ovat kangaspäällysteiset. Semmoiset hienot. Ja modernit. Laitan Empulle ja Timpalle viestiä ovatko he hereillä ja valmiita päivän uusiin seikkailuihin. Emilia on aina saatuvilla ja häneltä saa nopeasti vastauksen asiaan kuin asiaan. Timo nukkuu mielellään pitkään. Minulla on tapana kysyä Emilialta mihin aikaan hän on herännyt - hän herää kovin aikaisin eikä niin mielellään. Tai näin olen ainakin ymmärtänyt. Sierressä on asuu kirkon vieressä ja kirkon kellot soivat ensimmäisen kerran seitsemän aikaan jos nyt oikein muistan. Se on vähän sama systeemi kuin se minun helikopterin laskeutumiskenttä sairaalan katolla. Sekin pitää melkoista mekkalaa.

Emilia laittaa viestiä kertoen, että he lähtivät 11.34 junalla Sierrestä Vispiin. Pian he saapuisivat rautatieasemalle, jossa heitä jo malttamattomana odottelen. Liikkeellä on paljon ihmisiä matkalaukkuineen, onhan nyt viikonlopun paluuliikenne. Ihmiset palaavat reissuiltaan. Kaikessa kiireessä ja odotellessani ostan rautatieasemalla olevasta automaatista Kägi-nimisen suklaapatukan. Istahdan rautatieaseman lähellä olevalle penkille ja soitan isotädilleni kertoakseni kuulumisia.

Viimein Emilia ja Timo saapuvat. Aiomme siis lähteä tutkimaan Alppien takana olevaa kahta kaupunkia - Thunia ja Spieziä. Ihmisiä on niin paljon liikkeellä että mietin mahdammeko joutua seisomaan koko junamatkan. Sveitsiläisillä kun on sellainen ikävä tyyli että junassa he laittavat laukut ja muut kassit viereiselle istuimelle. Kieltämättä junissa on heikosti säilytystilaa mm. matkalaukuille ja muille tavaroille mutta silloin niitä kuuluisi pitää sylissä tai jaloissa. Tai jossain. Mutta ei vapaalla istuimella. Vaellamme junan läpi etsien vapaita paikkoja, onneksi löysimme sellaisen erikoisen istumapaikan, jossa istuisimme sivuttaen menosuuntaan. Ne olivat kyllä melko hauskat. Junamatka on siinä mielessä äärimmäisen erikoinen ja ainutlaatuinen, sillä matkustamme maailman pisimmän junatunnelin läpi. Se siis sijaitsee Sveitsissä! Se on kaikkiaan 57 kilometriä pitkä ja sen rakentaminen kesti 17 vuotta. Tiedossa on siis pimeähkö junamatka. Meno-paluu Vispistä Thuniin maksaa 84 frangia.

Sveitsissä junat ovat monta kertaa pidempiä kuin Suomessa ja ne kulkevat myös paljon kovempaa. Tulee olemaan melkoinen kulttuurishokki kun palaan takaisin Suomeen.

Tunneliosuus menee yllättävän nopeasti - erityisesti kun saamme nauttia mitä mainioimmasta seurasta. Erityisen mielenkiintoista oli huomata valtava ero Wallisin ja Bernin kantonin välillä. Päästessämme vuorten läpi Bernin kantoniin maisemat olivat täysin erilaiset. Ympärillä olleet vuoret vaihtuivat isoiksi mäiksi ja kumpareiksi, jotka vihersivät jo kevään tuloa. Lunta näytti myös olevan enemmän kuin Wallisissa, jossa aurinko paistaa sen 300 päivää vuodesta. Bernissä sää oli myös jonkin verran pilvinen. Aurinko ei sulata lunta pois niin pian. Ympärillä näimme myös peltoja. Wallisissa on suurimmaksi osaksi viinitarhoja. Ihan kuin olisimme saapuneet toiseen maahan - Teletappimaahan. Samalta varmaan tuntui Liisalta päästessään Ihmemaahan. Mäkien rinteillä oli hirrestä rakennettuja taloja, jotka muodostivat pikkuruisia kyliä. Niitä on niin kiva katsoa. Millaisiahan ihmisiä siellä oikein asuu? Bernin kantonissa kaikki tekstit ja kyltit olivat lähinnä saksaksi. Lausannessa puolestaan parlattiin ranskaksi.

Ensimmäiseksi aiomme tutkia Thunia. Googlesta tutkiessani näin siellä sijaitsevan hulppean linnan. Kaupunki sijaitsee järven rannalla, jonka toisessa päässä kohoavat Alpit lumisine huippuineen. Saavumme Thunin rautatieasemalle, joka näyttää tältä.

Thun on kooltaan melko pieni, siksi se on mainio kohde tutkimista varten. Lausanne ja Geneve ovat niin suuria, että niiden läpi koluamiseen menisi kamalan kauan. Thunista tulee mieleen Rauma. Kaduilla on söpöjä pikku rakennuksia ja erilaisia putiikkeja.

Siinä ne Ison Kirkon immeiset mennä köpöttelee!!

Melkoisia viivasilmiä joka iikka

Kerran saatiin nauttia aidosta italialaisesta gelatosta. Siis ihan normi jätskistä mutta se nyt vaan kuullostaa paremmalta italialaisittan. Nam.

Itse otan lime-mansikka -kombinaation, Emilia ottaa kahvin makuisen jäätelön ja Timo fragolan, eli mansikan :)

Thuniin palataan vielä varmasti. Siitä jäi hyvä mieli. Tutkiessamme Thunin pikkuputiikkeja ja näyteikkunoita ajattelin että ostan jossain vaiheessa itselleni kellon muistoksi Sveitsissä suoritetusta vaihdosta. Ei mikään semmoinen kamalan kallis kello, vaikka olisihan Omegan kellokin aika jees. Joku kello maksoi 7500 frangia. Ja eikun säästämään!

Joku onneton oli pudottanut potkulautansa joen pohjaan :(

Tämä kuva on jo varmaan toiseen kertaan mutta olkoot, on se linna sen verran hieno.

Kellon rientäessä on aika suunnata takaisin rautatieasemalle. Ennen seuraavaan junaan nousemista juomme kupposet kahvia ja kaakaota rautatieaseman lähellä olevassa kuppilassa. Ostin kaakaon eikä se maistunut millekään - lähinnä jonkun terveysihmisen soijapapumaitolitkulta, jossa oli aavistus suklaata. Pyh. Menemme raiteen lähelle. Ohitse pyyhältää tavarajuna tuhatta ja sataa. Ruskean syyspomppani liepeet liehuvat junan aiheuttamassa viimassa. Nyt tiedän miltä Marilyn Mansonista tuntui siinä klassisessa kuvassa, jossa hameen helmat meinaavat paljastaa Mansonin pikkupöksyt. Oho, se taisi ollakin Monroe eikä Manson. Marilyn on aina Marilyn, oli sukunimi sitten Moro tai Masu.

Seuraavana kohteenamme on Spiez. Sanon suoraan jo tässä vaiheessa, Spiez oli melkoinen pettymys. Maisemat ovat kyllä hulppeat. Muistelen vain kuvaa Spiezin linnasta, jonka löysin selatessani Googlea. Spiezissä ei ollut sitten yhtikäs mitään, meillä alkoi olla jo nälkä ja etsimme ravintolaa kurnimisen eliminoimiseksi. Löysimme erään melko lupaavan, mutta hinnastoltaan se oli kalliihko. Seuraavassa kuvassa se näkyy järven rannalla olevan linnan lähellä. Jatkamme matkaa pitkälle ylämäkeen tienviittojen osoittamaan suuntaan siinä toivossa, että saavuttaisimme jossain vaiheessa tuon "Zentrumin".

Thun nosti kyllä riman korkealle eikä Spiez olisi missään tapauksessa voinut mennä Thunin ohi. Jotkut varmaan arvaavatkin että minua hikoilutti melkoisesti. Samaista mäkeä alas pinkoo nuoria miehiä skeittilaudan kanssa. Kops. Nyt sattu muuten Juhaa leukaan. Vihdosta viimein pääsemme johonkin astetta vilkkaampaan pitäjään. Näemme muutaman vaivaisen ravintolan ja valitsemme hinnastoltaan meidän kohdallemme optimaalisen vaihtoehdon. Minä otan Cordon bleun kanalla ja ranskalaisilla, Timo ottaa Cordon bleun porsaalla (ehkä) ja ranskalaisilla sekä Emilia salaatin kebabilla. Ravintola oli kyllä melkoinen pettymys muun Spiezin rinnalla. Sinne emme enää palaa.

Tänään oli melkoista vipellystä edestakaisin. Thun oli kyllä ehdottomasti yksi hienoimmista kaupungeista, jossa olen ikinä käynyt. Saapuessamme Vispiin jään Emilian ja Timon seuraksi odottamaan heidän seuraavaa junaansa Vispistä Sierreen. Sierren saksankielinen nimi on muuten Sieders, näin ollen he ovat siideriläisiä erään vispiläisen pölön kanssa. Emppu, Timppa ja Tomppa - liikennevaloissa.

Emilian ja Timon lähtiessä kotia kohti menen kämpälleni Coopin kautta, josta ostan sveitsiläistä suklaata blogikirjoituksen edistämiseksi.

Taas kerran yksi päivä, hyvin vietetty.