Ei muuta kun sontsa kainaloon ja menoks - Fribourg

Kerrassaan kurja viikonloppu. Siis jos oikein mietitään. Perjantaina satoi vettä. Lauantaina satoi vettä. Sunnuntaina sataa vettä. Onneksi aamupäivälle on luvattu jopa aurinkoa. Sairastelu saa loppua tähän vaikkei se ole vielä nytkään ihan tyystin loppunut. Kuumetta ei ole ollut mutta thorax on niin täynnä limaa että huhhuh. Lauantaina kävin Migrosissa kun ruokaa ei ollut jäljellä enää jääkaapissa. Se vähän lähti käsistä. Puolikuntoisena en välittänyt mitä ostoskoriin tuli ja kassalla kassaneiti antoi ostoksilleni hinnan 77.60 frangia. Ei, en ostanut jääteetä.

Kello herätti minut taas uuteen päivään mitä erikoisimpia unia nähneenä. Torkahdin uudestaan ja herättyäni meinasi tulla kiire. Puen kiireen vilkkaa vaatteet ja yritän muistaa ottaa kaiken mukaan. Sateenvarjo, Fazer-suklaalevy, avaimet, rahapussi ja puhelin. Alles tip top. Juna lähtee yhdeksän aikaan Vispin rautatieasemalta. Visp on hiljainen, niin kuin koko Sveitsi oikeastaan sunnuntaisin - kaupat ovat kiinni, ihmiset nukkuvat krapulaisina kotonaan kuin härskit sillit. Toistaiseksi taivas on kirkas ja aurinko paistaa, ulkona on ehkä 5 astetta lämmintä. Kaikki ihmiset ovat näemmä rautatieasemalla matkalla kotiin viikonlopun riennoista. Ai että, kirjoittaessani tätä kirjoitusta kuuntelen Spotifyssä niin hyvää biisiä "Viikon suositukset" -listalla. Nick Galea, Barbara Tucker - Take a trip. Pistää meinaan tanssijalan vipattamaan. Taas semmosta vaatekauppamusaa, Irina huokaisee. Ei itseasiassa ole ;) Nyt takaisin bisnekseen. Menen junaan sisään ja onnekseni saan itselleni vapaan paikan ikkunan vierestä. Juna lähtee liikkeelle. Viereeni istuu keski-ikäinen pariskunta. Mies istuu osittain ärsyttävästi syyspomppani päälle.

Tänään aion matkustaa siis Fribourgiin kaikesta flunssaisuudesta huolimatta. Niisk. En aio viettää yhtä kokonaista viikonloppua Vispissä tekemättä tai menemättä yhtään minnekään. Se on kallista ajan hukkaa. Juna matkaa ajallaan läpi maailman pisimmän vuoren läpi kulkevan tunnelin. Siihen kaninkoloon. Se on minulle jo kolmas kerta. Yritän saada selville mistä vieressä istuva pariskunta keskustelee. En ymmärrä yhtään mitään. Katselen ikkunasta ulos nähden pelkkää mustaa - olenhan vuoren sisällä, ytimessä. Korvat menevät paikoitellen lukkoon. Odotan malttamattomana että saisin nähdä taas Ihmemaan maisemat, Bernissä ne ovat niin erilaiset, vihreät ja eloisat. Ohitamme jo aiemmista kirjoituksista tutut kaupungit, Spiezin ja Thunin. Tekisi mieli jäädä Thunin kohdalla pois, se kaupunki oli niin kaunis. Thunin jälkeen on vuorossa Bern, Sveitsin uljas pääkaupunki. Jos joskus muuttaisin Sveitsiin, muuttaisin ehdottomasti Berniin. Se on kallis, muttei niin kallis kuin Geneve tai Zürich. Bernin päärautatieasema on valtava. Tässä kuvassakaan ei voi tuntea sen suuruutta. Se pitäisi kokea itse. Se oli kuin maanalainen kaupunki. Bern sijaitsee aivan Sveitsin keskellä ja toimii juna- ja bussiyhteyksien liitoskohtana. Bernistä matkamme jatkuu Fribourgiin aivan tuossa tuokiossa.

Täytyy myöntää, että meinasin Tontsalla mennä ensimmäisen kerran sormi suuhun hänen köpötellessään pitkin Bernin rautatieasemaa. Siellä oli kaikkiaan 9 eri raidetta ja koko rautatieasema sijaitsee tavallaan maan alla. Aiemmin olen ollut vielä isommalla rautatieasemalla Milanossa, siellä en tosiaan ollut yksin matkassa. Kuulemma Zürichin rautatieasema on vielä suurempi. Ihmisiä on taas niin maan tulen pirusti. Itse asiassa tykkään Bernin rautatieasemasta. Jollain tavalla se on kuitenkin selkeä ja samalla niin urbaani. Ympärillä pyörii jos jonkinlaisia ihmisiä maailman eri kolkista puhuen eri kieliä. Sellainen fiilis tekee minut onnelliseksi. Kansainvälinen tunne. En edes muista enää miltä raiteelta seuraava juna Fribourgiin lähtee. Olisikohan se ollut raide 6. Sama tunne, pikkaisen ahdistava mutta toiveikas, valtaa minut tälläkin kertaa. Mahdankohan saada oman istumapaikan vai joudunko seisomaan. Ihmisiä on niin paljon.

Tälläisiä maisemia sain ihailla omalta istuimelta ikkunan vieressä Olen onnekas. Toisaalta kertaakaan tähän mennessä ei ole vastaan tullut yhtäkään niin täyteen ahdattua junaa, että ihmiset olisivat joutuneet seisomaan. Mutta sitäkin sattuu. Fiilikset ovat näitä katsellessa melko nostalgiset. Maisemat tuovat mieleen Tekken 2 -pelin, jota pelasin yli 15 vuotta sitten. Siinä oli sellainen taso, joka muistuttaa hyvin paljon näitä maalaismaisemia. Siellä täällä pikkuruisia kyliä, joiden keskellä kohoaa kirkon torni. Ajattelin, että jos joskus löydän paikan joka muistuttaa Tekkenin Junin tasoa, voisin kuolla onnellisena. Hyräilen mielessäni tason taustalla soivaa kappaletta, Morning field. Toivottavasti lukijoissa on joitain immeisiä, jotka ovat joskus elämässään pelanneet Tekkeniä. Siitäkin on tullut jo 7. osa. Tunnen itseni niin kamalan vanhaksi. Nina Williamskin on mennyt naimisiin ja karannut omista häistään repaleinen häämekko yllään. Ei menneet niin kuin Strömsössä ne pippalot.

Nähcster halt, Fribourg.

-naiskuuluttaja SBB:n junassa

Junamme saapuu viimein Fribourgiin. Miksi kirjoitan itsestäni monikossa? Olen ehkä tottunut muiden suomalaisvaihtareiden seuraan ja siksi kirjoitan meistä. Tällä kertaa olen kuitenkin matkassa yksin. Muilla on niin paljon koulujuttuja tehtävänä että he kokivat parhaaksi jättää tämä retki välistä. Aiomme kuitenkin tulla käymään täällä uudestaan paremman sään kera. Olen kovin innoissani sillä Fribourgissa tapaisin ensimmäistä kertaa Emmin, jonka kanssa olen lähetellyt viestiä jo jonkin aikaa. Maailma on niin pieni paikka. Tutoropettajani, Hanna, kertoi kerran että hänellä on paljon sukulaisia Sveitsissä eikä mennyt kauaa kun Emmi otti minuun yhteyttä Facebookissa. Emmi on puoliksi suomalainen, puoliksi sveitsiläinen. Voiko ihmistä onnistaa tuon enempää? Emmi puhuu saksaa äidinkielenään ja oikein hyvin myös suomea toisena kielenään vaikka onkin asiasta itse eri mieltä. Kamalan kriittisiä immeisiä. Fribourgissa puhutaan saksaa ja ranskaa mutta ranska on enemmän esillä - sitä kuulee joka paikassa.

Kävelen portaat alas ja pian tunnistankin ihmisjoukosta tutut kasvot. Halaamme tervehdykseksi ja jatkamme matkaa kohti Fribourgin vanhaa kaupunkia. Fribourg on vähän niin kuin Praha mutta ei ehkä ihan niin hieno.

Fribourgissa sijaitsee myös eräs ainutlaatuinen 120 vuotta vanha hissi. Pääsimme sitäkin kokeilemaan mutta siitä en valitettavasti saanut järkevää kuvaa. Ehkä sitten seuraavalla kerralla muiden suomalaisten kanssa.

Tässä sitä ollaan Fribourgin vanhan kaupungin keskustassa.

Ytimessä. Lähistöllä oli myös vankila.

Kapusimme pitkän matkan viereiselle kukkulalle, jonka huipulla on kirkko ja nämä hulppeat maisemat - ja eräs porilainen. Taustalla olevaa siltaa on kuulemma rakennettu pitkään ja viimein se on jokunen vuosi sitten valmistunut. Aika loogista. Ensin rakennetaan ja sitten tulee valmis rakennelma. Kyllä Tontsa on sitten etevä.

Kuljettuamme tovin kävimme syömässä Vapiano-nimisessä ravintolassa. Se on jo minulle tuttu mutta silti annoksen tilaamissysteemi on niin erikoinen. Kävin Mainzissa viime kesänä myös samassa ravintolaketjussa syömässä. Se on kuitenkin melko edullinen ja laadukas. Taisin itse asiassa ottaa jopa saman annoksen nytkin. Hintaa koko satsille tuli muistaakseni alle 20 frangia eli kerta kaikkiaan edullinen tapaus. Ainoa huono puoli oli erikoiselta maistuva jäätee, se ei ollut järin hyvää. Suomessa on tietääkseni yksi Vapiano-ravintola Helsingissä.

Kosovolaista mustaa teetä. Flunssainen kiittää :)

Lopuksi otimme junan Emmin kotikylään, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista. Hüttingen, Düddingen, jotain sinnepäin. Saisin nähdä ensimmäisen sveitsiläisen kodin. Kuinka jännittävää! Samalla tapaisin Emmin kosovolaisen miehen, Maksutin (jos se kirjoitetaan noin ilman x-kirjainta) ja muun perheen. Kerrassaan sveitsiläistä menoa. Juttelimme paljon mitä erilaisimmista asioista aina sveitsiläsen ja suomalaisen kulttuurin eroavaisuuksista, sveitsiläisistä kellomerkeistä aina Sveitsissä lailliseen eutanasiaan. Maksut yritti kovasti ottaa kuvaa linnusta uudella kamerallaan. Samalla sain nauttia kosovolaisesta mustasta teestä ja Emmin tekemästä terveysteestä. Jos kaikki sveitsiläiset olisivat niin kuin Emmi, olisi Sveitsi miljoona kertaa parempi maa. Hän on suuresti kiinnostunut Suomesta ja suomalaisista ihmisistä. Hänen mielestään monet asiat ovat taas paremmin Suomessa kuin Sveitsissä. No, jotkut asiat ovatkin ja niistä yksi asia on koulutus.

Vähitellen ulkona alkaa viiletä ja pilvet keräytyvät Fribourgin ylle enteillen sateita. Tarkistamme SBB:n junien aikataulut vielä uudestaan. Timo oli laittanut minulle viestiä kysellen lempivispiläisen lokaatiota ja suunnitelmia illaksi. Minulla oli kuitenkin äärimmäisen mahtavaa seuraa ja mitä hienoin kaupunki tutkittavana. Sovimme, että menen seuraavaksi Sierreen Timon ja Emilian luo ylläpitääksemme viikkoista traditiomme, Sierren ravintoloiden tutkimista. On aika halata sanoaksemme näkemiin. Mutta aiomme nähdä vielä monta kertaa. Olen niin iloinen saadessani uusia ystäviä Sveitsistä. He lupasivat olla avuksi sitten jos - ja kun Sveitsiin muutta käy ajankohtaiseksi. Paluumatkani kohti Berniä ja Sierreä voi alkaa.

Tontsa sai taas oikein pölömäisen tuulahduksen. Juuri olimme Timon kanssa jutelleet, että illalla mennään syömään johonkin ravintolaan. Kaikessa Bernin rautatieaseman urbaaniudessa olin unohtanut koko asian ja ostanut kanapatongin, se maksoi muistaakseni 7.80 frangia.

Pääsen viimein Sierreen. Junamatka tuntui ikuisuudelta - ihan niin kuin olisin päätynytkin Sierren sijasta Geneveen asti. Sinne menee tosin pari tuntia eikä parikymmentä minuuttia niin kuin Vispistä Sierreen. Ei edes niin kauaa. Wallisissa taivas on täysin pilvessä ja ulkona sataa runsaahkosti vettä. Nyt tulee sontsalle käyttöä. Ulkona on pimeää kuin yöllä, niin paksut pilvet leijailivat yllämme kastellen Alppien maaperää. Timo oli minua vastassa Sierren rautatieasemalla, Emilia ei kuulemma ollut ihan vielä valmis tulemaan ulos.

Koska olin jo pöljändermäisyyksissäni syönyt kanapatongin Bernin rautatieasemalta lähteässeni minulla ei ollut niin suurta nälkää. Meille uuden hamppariravintolan ruokalista näytti kuitenkin niin houkuttelevalta, että otin jonkin yksinkertaisen burgerin. Aa että, voe mahollinen paikka, nyt meitä vii'ään ja se on jetsulleen näin. Oli meinaan hyvää ja yksi parhaimmista hampurilaisista, mitä olen koskaan elämässäni maistanut. Tänne palataan vielä, ihan niinkuin Fribourgiin.

En Guete und Guete Nacht, zäme!