top of page
  • Writer's pictureToni Lempinen

En guete! Hyvää ruokahalua!


Nyt on taas viikko tullut siihen pisteeseen, että on aika kirjoittaa vähän kuulumisia lauantai-illan kunniaksi. Kävin juuri suihkussa ja mietin että mistä aloittaisin tämän pläjäyksen.

Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet kamalan tylsistyttäviä osastolla. Aivan kuin kaikki maailman sairaat loppuneet kesken. Ainakin Sveitsistä. Toisin sanoen osa kirurgeista on lomalla ja siksi osastolla on ollut hiljaista. Keit Ramba Zamba. Aikani kuluksi olen desinfioinut verenpainemittareita. Kaikessa hiljaisuudessa eräs laitoshuoltaja antoi meidän kokeilla sellaista siivousvehjettä. Se laitoshuoltaja on muuten aika temperamenttinen tapaus ja kaiken kukkuraksi hän tykkää Sunrise Avenuesta. Hänen mielestään Samu on sympaattinen ja hänellä on ihana ääni. Joskus hoitajat ja tämä laitoshuoltaja huutavat toisilleen kurkku suorana vitsaillen ikään kuin he olisivat vanhoja merirosvoja. Seurasin sitä kerran vierestä ja osastonhoitaja kiinnitti huomionsa minuun ja sanoi "Katsokaa Tonin ilmettä!", jonka jälkeen tämä laitoshuoltaja kertoi esityksen olleen "Leijonateatteria".

Pölötys maximus

Viisi viikkoa Brigin sairaalassa on nyt ohi ja olen oppinut jo vähäsen paikallista murretta, mistä pääsemmekin muutamaan melko noloon tapaukseen. Olen suunnitellut kirjoittavani jotain sveitsinsaksasta, sillä se on hyvin erilaista kuin Hochdeutsch eli kirjakielisaksa, jota normaalisti opetetaan kouluissa. Kerran siis eräs sairaalan ravintolassa työskentelevä rouva opetti minulle sanonnan "Hyöry gyöt". Näin se siis lausutaan ainakin suunnin piirtein eikä sveitsinsaksassa ole oikeinkirjoitussääntöjä - asiat voi kirjoittaa niin kuin itsestä tuntuu. Tämä "hyöry gyöt" siis tarkoittaa kuulemma "äärimmäisen hyvää". Jos siis joku esim. kysyy minulta vointia ja kuulumisia voin vastata näin halutessani. Kerroin tästä innoissani muille potilaille ja tämä odotettavasti herätti heissä hilpeyttä. Walliserdyytsch on yksi Sveitsin vaikeimmista murteista eikä monetkaan sveitsiläiset ymmärrä paikallisia ihmisiä. Jonkin ajan kuluttua eräs sairaanhoitaja kysyi minulta että tiedänkö mitä tämä sanonta myös tarkoittaa. Hän selitti, että "hyöry" tarkoittaa maksullista naista ja "gyöt" hyvää. Naamani lävähti punaiseksi. "Hyöry gyöt" ei varsinaisesti ole mikään paha sanonta, mutta toisaalta jos sanoo sanan maksullinen nainen normaalissa keskustelussa niin ei välttämättä voi ennustaa toisen reaktiota. Yleensä se on hupaisa mutta jos toinen ei ymmärrä lainkaan huumoria niin tästä voi seurata tukkapöllyä.

Toinen nolo saksan kieleen liittyvä tapaus sattui silloin, kun osaston koulutusvastaava hoitaja kertoi järjestäneensä minulle tutustumispäivän Vispin sairaalan ensiavussa. Tästäkin menin tuolloin aivan sanattomaksi koska tämä kuullosti minusta niin hienolta. Sanoin hänelle takaisin "Danke schön, du bist geil!" Hoitaja liikahti niin kuin häntä olisi ammuttu jousipyssyllä selkään ja kiitti vaikeroiden. Tämäkin selvisi myöhemmin ja naamani lävähti taas punaiseksi. Normaalisti Saksassa voi usein kuulla nuorison käyttävän sanaa "geil" ihan normaaleissa tilanteissa. Das ist geil! Se on mahtavaa! Olin siis ymmärtänyt että se vastaa esim. englannin sanaa "awesome". Onhan se asia näinkin. Tarkistettaessa sanakirja.org:n sivuilta sana "geil" tarkoittaa sanoja kuten upea, loistava, mahtava, himokas, kiimainen, siisti, makea, seksikäs, kiihottunut. Jatkossa taidan jättää saksan puhumisen vallan pois ja hymähdellä hymyillen vaan ihmisille.

Kulinarismin ystäville

Keskiviikkona meille järjestettiin Fondue-ilta Château Villa -nimisessä ravintolassa Sierressä. Aa että. Kaiken lisäksi HES-SO maksoi kaikille vaihtareille 20 frangia. Saimme valita itse oman menyyn. Itse valitsin menyyn, joka sisälsi Assiette Valaisanne -nimisen aterian, johon kuuluu erilaisia paikallisia lihoja, Fonduen ja aprikoosin makuisen sorbetin. En ole siis koskaan aiemmin maistanut Fondueta eikä se sinänsä sano minulle mitään muuta, kuin että siihen kuuluu leipä ja juusto olennaisesti. Sorbetti on vähän kuin jäätelöä, mutta siinä on voimakkaampi maku ja muutenkin se on mielestäni paljon parempaa kuin tavallinen jäätelö. Lisäksi sen rakenne on ehkä hieman erilainen.

Annetaan kuvien puhua puolestaan.

Château Villa -ravintola.

Meidän pöytä ja muita vaihtareita. Vasemmalla on Bettina-niminen buddy, siis kansainvälinen tuutori, jona minä myös toimin Suomessa. Hän on mukana järjestämässä meille kaikkea kivaa. Hän oli nyt ensimmäistä kertaa mukana ja koen, että hän on ensimmäinen sveitsiläinen, jonka kanssa minulla on syvä yhteys.

Tässä on nyt se Assiette Valaisanne eli "Wallisilainen lautanen".

Fondue on siis vaaleaa leipää, jota kieputetaan sulatetussa juustossa. Sitten sen annetaan hieman jäähtyä ja sitten se pistetään suuhun. Simppeliä.

Nam!

Tässä on sitten se aprikoosisorbetti. Otin pienenä höysteenä annoksen pohjalle tilkan vodkaa, joka antoi jälkiruoalle mukavasti potkua.

Lisäksi saimme nauttia maan mainiota valkoviiniä. Alan tykätä yhä enemmän ja enemmän valkoviinistä. Aiemmin olen juonut lähes pelkästään punaviiniä mutta valkoviini on ehkä enemmän minun makuuni. Santé! Kippis! Hik!

Matka St. Mauriceen

Sitten siirrymme ajassa eiliseen. Siis perjantaihin 17.3. Olimme Frederien kanssa jutelleet kellon ostamisesta. Hän kertoi, että hänen kotikylässään, St. Mauricessa on eräs kellokauppa, joka lopettaa toimintansa lähitulevaisuudessa, koska liikkeen omistaja on sairastunut. Voin vain toivoa, ettei se ole mitään vakavaa. Toivottakaamme hänelle pikaista paranemista. Guette Besselig!

Lähden siis junalla Brigistä heti töiden jälkeen kohti Martignyn kaupunkia, jossa sovimme tapaavamme Frederien kanssa. Junamatka taittuu rattoisasti musiikkia kuunnellen. Perjantai oli aurinkoinen päivä ja syyspomppani kanssa minun oli suorastaan kuuma. Katselen ikkunasta ulos ohi vilisevia maisemia ja vuoria. Voisin katsella niitä maailman tappiin asti. Sveitsissä voisin asuakin syrjäisemmällä seudulla kunhan näen vuoria. Suomessa en voisi asua maalla. Nope. Pori on sopivan urbaani tällä hetkellä.

Saavun Martignyn rautatieasemalle ja poistun junasta. Annan kaiketi itsestäni sellaisen vaikutelman, että olen hieman hukassa. Minulla ei ole puhelimessani Martignyn karttaa enkä oikein tietänyt mihin suuntaan lähteä. Yllätyksekseni eräs vihreään liiviin sonnustautunut mies tulee luokseni ja kysyy ranskaksi onko kaikki kunnossa. Menen hämilleni enkä tiedä mitä vastata. Vastaan englanniksi, että kaikki on kunnossa ja että odotan ystävääni saapuvaksi. Tai jotain sinne päin. Voi että nämä sveitsiläiset ovat niin ystävällisiä ja huomaavaisia!

Ajattelin käydä apteekissa ostamassa lisää Solmucolia. Se antaa limalle kyytiä. Se maistuukin ihan hyvältä. Mietin muuten sellaista asiaa, että kun kevät on jo näin pitkällä ja kukkaset, puut ja muut pusikot kukkivat kukkimistaan, voisiko jo sangen pitkään jatkunut limainen yskäni johtua allergiasta? Siis jos täällä Alpeilla on joku kasvi, jota ei ole Suomessa ja jolle niin epäsopivasti (Halusin käyttää tuota sanaa, koska Salem-sarjassa Marykin sanoo että "nyt kun George on niin epäsopivasti kuollut", minusta se oli aika huvittavaa) allerginen. Voisiko se johtua siitä?

Meillä oli juuri Irinan kanssa Facetime-puhelu ja nyt minun on kamalan vaikea orientoitua takaisin kirjoittamisen maailmaan. Kuuntelen vaihteeksi Laura Närhen kipaleita. "Julma valo" on suosikkini.

Tovin kuluttua Frederie soittaa minulle ja kertoo olevansa rautatieaseman lähellä. Kuulen puhelussa samoja ääniä, joita kuulen ympärilläni. Frederie on siis jossain lähellä. Näen hänet ja huidon hänelle näyttävästi että täällä minä olen. Jatkamme matkaa kohti Martignyn keskustaa ja vastaan meitä tulee mm. tällainen patsas. Sillä oli vielä häntäkin. Nyt voin sanoa, että olen nähnyt pirulaisen pippelin! Melko hintelä rakenne hänellä.

Matkalla näen myös C&A -vaatekaupan, jossa käymme piipahtamassa. Löydän pari kivaa t-paitaa ja mieluisen väriset farkut. Oma kokoni 34/30 ei kuitenkaan ole sama Sveitsissä ja farkut osoittautuvat liian pieniksi. En usko, että olen tänä aikana lihonut pois koostani. En jaksa myöskään kuitenkaan hakea isompia farkkuja, koska en oikeastaan tarvitse uusia farkkuja. Ne olivat kuitenkin kovin kivat. Ehkä ostan ne jälkeen päin tietäen, että kokeilen isompaa kokoa.

Minulla on jo vähän nälkä. Kello on jotain viisi ja olen viimeksi syönyt kahdentoista aikaan Brigin sairaalassa. Menemme Migrosiin ostamaan pientä purtavaa. Kaupassa on paljon sellaisia pöytiä, joissa myyjät esittelevät erilaisia tuotteita ja antavat maistiaisia kaupan asiakkaille. Maistan sveitsiläisiä juustoja ja suklaamerkkejä. Aa että. Ostan broilerikolmiovoileivän ja eksoottisilta hedelmiltä maistuvan juoman. Frederie ostaa myös juotavaa sekä pähkinäpussin. Frederien nimeen tulee muuten aksentteja mutten ole varma minkä e-kirjaimen päälle.

Menemme puistoon ja istahdamme penkille parantamaan maailmaa ja syömään ostamiamme purtavia. Takanamme on joukko nuorisoa. Juteltuamme hetken eräs nuorukainen tulee luoksemme ranskaksi tervehtien "Salut". Nuorukainen ja Frederie vaihtavat muutaman sanan ja minä yritän antaa sellaisen vaikutuksen, että olen kärryillä. Nuorukainen kuitenkin kysyy, että onko ranska äidinkieleni, johon Frederie selittää että olen kotoisin Suomesta. Nuorukainen palaa takaisin jenginsä luo ja ilmassa on jokseenkin vaivaantunut ilmapiiri.

Frederien isä soittaa ja kertoo olevansa tulossa hakemaan meitä. Lähdemme kävelemään takaisin pitkin Martignyn katuja. Saavumme aukiolle, jonka keskellä on koiraa esittävä patsas, joka imettää kahta pientä vauvaa. Se kuulemma symboloi romaanikulttuuria. Jos siis ymmärsin oikein. Frederie kertoi vauvoilla olevan nimetkin, joita en tietenkään tähän hätään taas muista.

Kiva muuten tuo pinkki auto tuolla takana! Huomasin sen vasta äsken kirjoittaessani tätä blogia.

Frederien isä noutaa meidät ja matka St. Mauriceen saattoi alkaa. Matkalla saamme nauttia hulppeista vuorista. Otan niistä muutaman kuvan. Frederien isä on kamalan puhelias ja yritän pysyä hänen kerronnassaan mukana. Hän puhuu yllättävän hyvin englantia.

Saapuessamme Frederien vanhempien luo hänen äitinsä tulee keittiöstä ja kättelee minua itsensä esitellen. St. Maurice on Martignyn tavalla myös ranskankielistä aluetta. Frederie puhuu äidinkielenään ranskaa mutta puhuu myös äärimmäisen hyvin saksaa. Melko pian päästyämme kotiin Frederien äiti alkaa valmistamaan illallista.

Kuvassa on Raclettepannu, jonka sisään laitetaan sellainen pieni kauhamainen juttu, jossa on pala juustoa. Juusto sulaa pannun sisällä ja sitten se juusto laitetaan lautaselle tuollaisella puulastalla. Minun juustoni ehti palaa pari kertaa. Sitten juustoa syödään vihannesten tai minkä vaan kanssa. Raclette-juuston kanssa juomme Roseeviiniä.

Pöydässä keskustelu käy värikkäästi vaihdellen saksan, ranskan ja englannin välillä. Frederien perhe on äärimmäisen ystävällinen ja avulias. Toisinaan koin oloni jopa vähän vaivautuneeksi, sillä minusta tuntui että olin siellä vaivana. Eikä oikeastaan edes vaivana mutta jotenkin minusta tuntui, etteivät he ehtineet istumaan alas ja nauttimaan olostaan. Kaikesta huolimatta koin oloni äärimmäisen onnekkaaksi saadessani tavata ja tutustua näin ystävällisiin ja vilpittömiin ihmisiin. Ensimmäinen ystävyyssuhde sveitsiläisiin on nyt luotu.

Frederien perhe on katolilainen ja uskonto näkyy suuresti heidän kodissaan. Siellä on kamalan paljon kirjallisuutta ja jokaisessa huoneessa on vähintään yksi risti tai muu kristinuskon symboli. Myös ennen ruokailua he siunaavat ateriansa.

Yhdeksän aikaan illalla olemme kaikki täysin kylläisiä (rassasié). Syömme jälkiruoaksi jäätelöä. Lisäksi Frederie tarjoaa pienen alkoholishotin, jota hän kutsuu sanalla "Dégustation". Se kuulemma edesauttaa ruoansulatusta. Hän kertoo myös, ettei Fonduen tai Racletten jälkeen saa juoda suuria määriä mitään kylmää. Kerran kuulemma muuan mies oli syönyt Raclette-juustoa ja juonut heti sen jälkeen kylmää vettä. Mies oli kuollut. Kylmä vesi jotenkin estää ruoansulatuksen ja lopulta mies oli oksentanut juuston yhtenä suirona.

Yllätykseksi minä, Frederie ja hänen äitinsä lähdemme iltakävelylle. Frederien isä menee aikaisin nukkumaan, sillä hänen täytyy mennä yhdeksi yövuoroon. Hän työskentelee Sveitsin postissa. Kävelemme suht pitkän lenkin ympäri St. Mauricea. Kuvitelkaa olevanne ulkona pimeässä. Näette taivaalla tähtiä ja ympärillä olevat vuoret näkyvät mustina. Vuoren rinteillä olevien pikkukylien valot näkyvät kauas. Ulkona on vähän vilpoinen. Autoja vilisee kaukana. Kävelemme pitkin katuja, joista joillain ei ole edes katuvaloja. Jossain lähellä on puro, josta veden solina kantautuu korviin. Harmi, ettei tätä tunnetta voi taltioida kuviin.

Meitä vastaan kävelee keski-ikäinen nainen, jolla on kaksi koiraa. Nainen, Frederie ja Frederien äiti jäävät juttelemaan ehkä 20 minuutiksi. Ymmärtääkseni he eivät tunne toisiaan entuudestaan, kunhan muuten vain jäävät juttelemaan sveitsiläiseen tapaan. Minä puolestaan silitän, rapsutan ja taputan koiria. Koirista toinen oli äiti ja toinen oli sitten sen pentu. Molemmat olivat kuitenkin täysikasvuisia koiria. Jos siis koirista voi niin sanoa. Milloin pennusta tulee aikuinen? Koirista toinen painautuu jalkojani vasten ja lopulta heittäytyy vilpoiselle asfaltille rapsutettavaksi.

Pääsemme takaisin Frederien kotiin ehkä yhdentoista aikoihin. Nyt on aika käydä nukkumaan. Aluksi ehkä kolmeen asti nukuin kovin huonosti, heräsin pitkin yötä mitä erilaisimpiin valveuniin. Onneksi aamuyöstä sain paremmin nukuttua.

Lauantai 10.20

Herään suht virkeänä ja menen keittiöön aamiaiselle. Frederien äiti on jo hereillä. Frederiellä oli tänä aamuna tapaaminen jossain hänen moottoripyöränsä korjaamiseen liittyen. Istun aamiaispöytään Frederien äidin tarjoillessa kahvia ja leipää. Nyt minua harmittaa etten muista Frederien vanhempien nimiä. Ne täytyy vielä selvittää.

Frederie tulee kotiin ja pian on lounasaika. Aluksi syömme salaattia ja sitten pääruoan.

Tämä on tyypillistä sveitsiläistä ruokaa, röstiä. Se on vähän niin kuin pyttipannua, mutta ilman lihaa. Röstissä on vain silpottuja perunoita, joita paistetaan pannulla. Liha oli äärimmäisen mureaa ja mehevää. Aa että.

Lauantaiksi oli luvattu sateita ympäri Sveitsiä.

Tässä on keittiön parvekkeen näköala. He asuvat siis kerrostalossa, joiden asukkailla on mahdollisuus hankkia tällainen pieni maatilkku vaikka kasvimaaksi tai joksikin. Ymmärtääkseni Frederien perheellä ei ole omaa maatilkkua. Onko se edes sana? Frederien äiti ei ole kuulemma mikään viherpeukalo.

Ruokailun jälkeen katsomme Star Wars, the Phanton Menace -elokuvaa. Minä kun en ole ainakaan omasta mielestäni nähnyt kokonaisuudessaan yhtäkään Star Wars -elokuvaa. Eikä me kyllä nytkään katsottu elokuvaa edes puoleen väliin. Kohta lähtisimme kellokaupoille.

Ja tämmöinen komistus sieltä tarttui mukaan. Olin aika haastava asiakas ainakin omasta mielestäni, aiemmin siis olin tutkinut mieleisiä kelloja netistä ja Frederien tuomista esitteistä. Oletettavasti kellot näyttivät paikan päällä erilaisilta ainakin värinsä puolesta, eivätkä ne sitten miellyttäneet samalla tavalla. Menin tutkimaan näyteikkunoita ja löysin kolme mieluisaa kelloa, joista kävikin sitten armoton valinnan taisto. Että minua ärsyttää vietävästi tuo hiuksenpätkä tuolla laatikossa.

Sitten lähdin hymyssä suin kohti St. Mauricen rautatieasemaa, josta matkani jatkuisi takaisin Vispiin. Juna on taas melko täynnä. "C'est livre?" "Oui." Minua vastapäätä istuu nainen, jolla on paljon koruja ja maastokuviollisia vaatteita.

En onnistunut saamaan tätä kuvaa oikein päin mutta tämmöinen yllätys odotti minua saapuessani asuntolan keittiöön. "Tonille, rakkain terveisin Céline". Nyt joku luulee, että kirjoitan näitä itselleni blogin ja sympatiapisteiden takia. Minulle se on yksi ja sama :) Céline on kultainen ihminen.


132 views0 comments
bottom of page