Schnuppailemassa ensiavussa ja teho-osastolla

Viimeksi olin kaksi päivää leikkausosastolla schnuppaamassa - siis tutustumassa osaston tapoihin ja muuhun hauskaan. Olin niin sanottu Schnupper. Vierailija. Joskus vierailijoita kutsutaan myös sanalla "Schnupperli". Silloin kyseessä on pieni ja söpö vierailija. Tai naispuoleinen vierailija. En ole tästä aivan varma.

Tällä viikolla minulle järjestettiin kaksi Schnuppertag-päivää, jolloin saan tutustua muiden osastojen salaisuuksiin. Siis sellainen tutustumispäivä.

Tässä on Vispin hulppea sairaala. Se jatkuu vielä takana mutta sieltä en valitettavasti saanut hyvää kuvaa. Sairaala on melko vanha ja se puretaan kunnes Brigiin rakennettava uusi sairaalasiipi valmistuu vuoteen 2020 mennessä. Minä taas asun tuolla takana siinä pienessä laatikossa. On huvittavaa ajatella, että kyseinen ammattikorkeakoulun kampus on kooltaan pienempi kuin Punkalaitumen yhteiskoulu ja lukio. Siellä on ehkä alle 300 opiskelijaa yhteensä. Siis lukiossa ja yläasteella.

Tutustumispäiväni alkaa kahdeksalta aamulla. Ihanaa kun saa nukkua pitkään. Heräsin monesti kuuden ja kahdeksan välillä. Normaalisti herään puoli kuudelta jos menen junalla töihin. Jos menen Jasminen, erään osaston sairaanhoitajan kyydillä, herään varttia vaille kuusi. Tänään heräsin lopulta varttia vaille kahdeksan. Puin kipin kapin sairaalakuteet ylle, jotka edellisenä päivänä pakkasin mukaan Brigistä ja köpötin pitkin maanalaisia tunneleita HES-SO:n ammattikorkeakoululta sairaalan tiloihin. Voi kunpa töihin lähteminen olisi aina näin yksinkertaista.

Aluksi en meinannut löytää ensiapua. Pienestä koostaan huolimatta Vispin sairaala on melko sokkeloinen ja epäloogisesti suunniteltu. Luin käytävillä olevia kylttejä, jotka osoittivat ensiavun suuntaan. Kävelin pitkin käytäviä kunnes jostain kulman takaa käveli mieshoitaja. Tai luulen ainakin hänen olevan hoitaja asusta päätellen. Mies hän oli joka tapauksessa. Kysyin häneltä tietä ja onneksi hän oli myös ensiapuun menossa.

Kerroin, että minun pitäisi tavata Sven-niminen hoitaja, jonka mukana schnuppailisin ympäri sairaita ihmisiä. Johan kuullosti ammattimaiselta.

Harhailimme pitkin käytäviä ja päädyimme lopulta vilkkaan käytävän päähän ensiavun ytimeen. Ensiapu näytti pitkälti suomalaiselta vuodeosastolta. Ainoana erona se, että käytävällä ravasi ihmisiä kaikkiin ilmansuuntiin. Käytävän keskellä oli tiski, jonka takana oli tietokoneita ja kamalasti lääkäreitä. Tai lääkäriopiskelijoita. Käytävällä oli sellaisia pyörillä kulkevia tietokonetorneja, joita myös Suomessa näkee. Viimein kohtaamme Svenin ja kättelemme sveitsiläiseen tapaan. Siitä jatkoinkin Svenin matkassa ja pääsin heti osaston makuun. Sven laittoi minut oitis valmistelemaan infuusioletkuja ja verinäytteenottoa varten tarkoitettuja tarjottimia. Aluksi hän kuitenkin kysyi mitä minä saan tehdä ja mitä en. Enhän minä tiedä sitä itsekään. Kaiken maailman kanyloimisia ja letkutuksia tässä pitäisi harjoitella mutta tässä sairaalassa mittaan verenpaineita, saturaatiota ja lämpötilaa.

Todellinen hulabaloo - Ein richtiges Ramba Zamba

Potilaita oli jos minkä ikäisiä. Ensiavussa on varauduttava kaikkeen ja oltava valmiina. Minulla oli kyllä harmittavasti usein sellainen fiilis että olen tiellä ja kerroinkin tästä Svenille. Hän sanoi ettei asia kuitenkaan ollut näin ja etten mitenkään voisi tietää missä tavarat ovat. Kerran eräälle potilaalle tuli pieni tajuttomuustila ja minun piti etsiä hyllystä lapsipotilaalle sopiva maski. En kuitenkaan löytänyt koska kaikki olivat niin erilaisia kuin Suomessa. Tietenkin taustalla oleva idea on täysin sama mutta pienessä paniikissa yksinkertaisinkin asia voi olla mahdoton.

Onneksi potilas virkosi pian ja pahemmalta säästyttiin vain oksentelulla. Svenin mennessä tarkistamaan muiden potilaiden tilaa jäin juttelemaan nuoren tytön luo. Kyselin mieluisista kouluaineista, inhokkiaineista ja mitä harrastuksia hänellä oli. Hän tykkäsi liikunnasta ja inhosi matikkaa. Minäkään en tykkää matikasta. Tytön äidin tullessa kanttiinista sanoin tytölle "Du bist ein Supermädchen" = Sinä olet supertyttö. Muistan vieläkin sen miten ne itkuiset kasvot muuttuivat mitä suurimmaksi hymyksi ja naurun tirskahdukseksi. Hänen äitinsäkin naurahti. Voi pojat. Tämmöisiä kohtaamisia lisää, bitte!

Päivä ensiavussa meni kamalan nopeasti ja tuntui etten tehnyt juuri mitään. Svenin mukaan päivät vaihtelevat alati laidasta laitaan. Yhtenä hetkenä voi olla viis hektistä potilasta ja sitten seuraavat kaksi tuntia meneekin kahvihuoneessa istuskellessa. Tämä on minusta se hoitotyön suola - koskaan ei tarvitse tyytyä samanlaisiin päiviin. Siksi en pystyisi koskaan työskentelemään tehtaissa. Kerran olin kaksi viikkoa isäni työpaikalla Suomen suurimmassa hauta-arkkutehtaassa Punkalaitumella ja se iankaikkisen sama työ oli viedä psyykkisen terveyteni. Nyt Irina ajattelee että eihän siitä muutenkaan ole liialti jäljellä. Iida ja Olena pidättelevät nauruaan.

Yllättävintä ensiavussa oli kuitenkin hoitajien kielitaito - siellä moni hoitaja osasi englantia ja jotkut muitakin kieliä. Toisaalta ensiapu Alpeilla on sellainen paikka että potilaat eivät koostu pelkästään sveitsiläisistä immeisistä. Pelkästään tänäänkin oli ainakin kaksi englanninkielistä potilasta. Toinen, taas kerran Sveitsin aseptiikkaan liittyvä harmittava tapaus oli se, että lähes jokaisella hoitajalla ja lääkärillä oli rannekello ja sormus sormessa. Kello on tietenkin tarpeellinen kaiken kirjaamisen suhteen mutta heillä voisi yhtä hyvin olla sellainen pieni kello, joka roikkuisi rintataskusta. Mutta ei kun pitää olla oikein kvartsikello että mahdollisimman paljon pöpöjä tarrautuu siihen kiinni. Soo soo, sanoi harjoittelija Suomesta.

Tapahtui siellä pari huvittavaakin juttua. Eräs lääkärinavustaja kuuli Sveniltä että olen kotoisin Suomesta ja myöhemmin hän tuli luokseni kysyen kuulumisia ja mitä pidän Sveitsistä. Sitten hän kysyi mistä olen kotoisin Suomesta eikä mennyt kauaakaan kun keskustelu muuttui suomeksi. Hän puhui suomea ihanalla sveitsiläisellä aksentilla ja kertoi, että hänen äitinsä on suomalainen ja työskentelee niinikään sairaalassa sairaanhoitajana. Mikä etuoikeus olla kaksoiskansalainen Suomessa ja Sveitsissä! Sittemmin eräs osaston ylilääkäreistä tuli esittäytymään sveitsiläiseen tapaan kätellen. Kerrottuani olevani kotoisin Suomesta hän laukoi "Aus Finnland?!" ja alkoi luetella numeroita suomeksi tässä järjestyksessä: yksi, kaksi, kolme, viisi, kuusi, kahdeksan, seitsemän, neljä, kymmenen. Aa että. Hän kertoi myös käyneensä Suomessa eikä ihme. Kaikki ovat niin kohteliaita Sveitsissä! Suomessa enemmän tienaavat lääkärit eivät edes katso harjoittelijoihin päin.

Nyt on siis sunnuntai ja kello on 13.14 ja yritän kovasti muistella mitä tuolloin keskiviikkona tapahtui. Viikko on ollut melkoista ramba zambaa ja yritän nyt ainakin olennaisimmat kirjoittaa tänne.

Ai niin! Normaalisti olisin päässyt kolmen aikaan menemään kotiin mutta ensiapuun tuli eräs potilas, jonka lonkka oli luiskahtanut pois paikoiltaan ja se kuulemma on jotain melko harvinaista ensiavussa. Kyseessä oli siis vanhempi potilas, jonka lonkka on jo aiemmin leikattu mutta nyt jostain syystä se on poistunut lonkkamaljastaan. Pääsin seuraamaan miten potilas nukutettiin ja miten C-kaaren avulla otettiin selvää missä se reisiluun pää oikein lurkkii. Kaikilla oli semmoiset röntgenpanssarit päällä röntgensäteiltä suojautumiseksi. Melkein kaikilla. Esimerkiksi tämä suomalaiset numerot tunteva ylilääkäri piiloutui metrin lyhyemmän lääkärinavustajan taakse. Huoneessa oli aika monta jonoa panssariin pukeutuneiden immeisten takana, koska panssareita ei ollut riittävästi. Sillä panssarilla on myös hienompikin nimi mutta en nyt tähän hätään satu muistamaan sitä. Sitten luullakseni ortopedi tai muu lääkäri otti jalasta kiinni kovakouraisesti ja yritti saada reisiluun päätä muljahtamaan takaisin koloonsa, mistä se oli niin epäsopivasti muljahtanut pois paikaltaan aiheuttaen suunnatonta kipua potilaspolossa.

Myöhemmin potilas antoi minulle käyntikorttinsa ja kiitti hyvästä hoidosta. Vaikken minä mitään tehnytkään, pidin tätä silti suurena kunnianosoituksena :)

Perjantaina teho-osastolle

Tänään pääsen seuraamaan teho-osaston menoa ja meininkiä Brigin sairaalassa. Heti tähän väliin kerron sellaisen sinänsä huvittavan asian, sillä koko päivän olin siinä uskossa että tutustumispäivä olisi heräämössä. Tähän asti minulle oli puhuttu heräämöstä (Aufwachraum) ja siinä tiedossa olin päivän loppuun asti, kunnes armas sisarhentovalkoinen Jasmine kertoi, että taisin olla kuitenkin teho-osastolla (IMC). Ihmettelinkin miksi heräämössä olisi myös psykiatrisia potilaita.

Vuoroni alkoi seitsemältä aamulla. Menin taas Jasminen matkassa töihin. Saan nukkua 15 minuuttia, jopa 30 minuuttia pidempään mutta silloin menee aikataulu vähän tiukille. Päivä oli sinänsä aika tyhjentävä sillä suurimmaksi osaksi istuin paikallani seuraten monitoreja ja mitä minusta vastaava sairaanhoitaja touhusi. Tähän hätään en valitettavasti muista hänen nimeään, sveitsiläiset nimet ovat toisinaan melko kummallisia. Mutta ei se nimi miestä pahenna.

Tässä on yksi teho-osaston neljästä potilaspaikasta. Taas kerran melko hotellimaista meininkiä. Täälläkin potilailla on oma telkkari, radio ja puhelin.

Tuon vihreän tiskin takana hoitajat istuskelevat tehden hommiaan. Potilashuoneiden seinät olivat osittain täysin lasisia ja yksityisyyden suojana oli osittain näkyvyyden peittävät kaihtimet. Osasto oli vähän niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa sellaiset toimistotilat jossain pilvenpiirtäjien 81. kerroksessa.

Tässä on yksi toimenpidehuone.

Ja tässä teho-osaston pieni keittiö, josta potilaille viedään pientä purtavaa ja juotavaa.

Potilaspaikat olivat aina täynnä eikä mennyt kauaakaan kun potilashuoneisiin tuli seuraava potilas. Päiväni koostui suurimmaksi osaksi potilassänkyjen purkamisesta, monitoreiden ja hoitaajan seuraamisesta, verenpaineen, kuumeen mittaamisesta ja verinäytteiden viemisestä labraan. En kuitenkaan valita koska tälläiset tutustumispäivät ovat minusta kamalan kivoja. Päivä teho-osastolla oli melko rauhallinen eikä läheltä-piti -tilanteita tullut. Aamuvuorossa oli kaksi hoitajaa ja illassa toiset kaksi. Aamuvuorossa oli myös teho-osaston osastonhoitaja, pitkä mies. Hän vislaili aika usein työnsä ohessa ja hyräili radiosta tulevia biisejä. Hauska heppu.

Iltavuoroon tuli kaksi muuta hoitajaa ja opiskelija. Tervehdimme taas toisiamme kätellen ja osastonhoitaja sanoi minun olevan mister Suomi. Yksi hoitajista katsoi vähän hämillään kysyen "Du bist ein Finne?" ja jatkoi heti "Hyvää päivää" ja "Minun minuneni on X" (en muista hänenkään nimeään). Sehän meni melkein oikein. Hän kertoi myös käyneensä nuorempana useita kertoja Suomessa, koska hänen kollegansa asuu Suomessa ja työskentelee sairaanhoitajana Mikkelissä. Tämä sairaanhoitaja oli kuulemma opiskellut Sveitsissä sairaanhoitajaksi ja vielä jatkokouluttautunut ensihoitajaksi mutta tätä ei kuitenkaan "hyväksiluettu" Suomessa, koska se ei kuulemma ole jotenkin EU:n standardien mukainen. Ihan uskomatonta. Olen aika varma siitä, että jos on Sveitsissä jatkokouluttautunut erikoissairaanhoitajaksi niin tieto ja kokemus on vähintään yhtä hyvä kuin Suomessa ellei jopa parempi. Taas yleissairaanhoitajan koulutus Sveitsissä ei ole niin kattava kuin Suomessa, ainakaan omasta mielestäni.

Hoitajat puhuivat jälkeenpäin minun saksan osaamisestani. Melko usein kuulen jonkun kysyvän "Wo hast du denn so gut Deutsch gelernt?" = Missä olet oppinut noin hyvin saksaa? Tähän vastaan vaatimattomasti "Im Gymnasium" = Lukiossa, maan mainion Tanja Wallinin opetuksessa. Toisinaan koen tämän tilanteen myös kiusalliseksi, koska tiedän itsekin ettei saksani nyt niiiiin hyvää ole ja että teen jokaisessa lauseessa vähintään yhden virheen ja monimutkaisempia lauseita pyrin jopa välttämään. Salaisuuteni on ehkä se, että puhun saksaa melko spontaanisti, jolloin toinen osapuoli pohtii mielessään "Wau, en ole koskaan kuullut moista lauserakennetta".

Toisaalta olen myös kamalan otettu, koska nyt kaikki ne tunnit, joiden aikana olen lukiossa peppuani levittänyt istumalla kaikilla niillä tunneilla, maksavat nyt moninkertaisen summan takaisin. Jos sinä, armas lukijani, olet tällä hetkellä lukiossa tai ihan missä tahansa opinahjossa ja otat muita kieliä kuin englantia ja ruotsia niin olen helvetin ylpeä sinusta. Minunkin innostusta kielten opiskeluun liittyen yritettiin koko ajan tukahduttaa sanomalla "Sinä et tarvitse espanjaa" tai "Ei pitäisi lukea niin montaa kieltä". Paskan vitut! Minä ajattelen näin että opiskelen niin montaa kieltä kuin haluan ja annan muiden möngertää alkeellisella englannillaan. Saksan ja ranskan opinnot lukiossa ovat avanneet minulle niin paljon uusia ovia etten koskaan olisi osannut arvatakaan. Sitä ei ehkä lukiossa vielä ymmärrä mutta sitten kun opiskelet jatko-opinnoissa millä tahansa alalla niin sitten vain yksinkertaisesti lähdet vaihtoon minne haluat hakemaan uusia kokemuksia, ystäviä ja ennen kaikkea oppimaan uutta. Kansainvälinen kokemus on äärimmäisen arvostettua nykypäivänä ja yksikin opiskeluun liittyvä piipahdus ulkomailla saa työnantajat hieromaan silmiään ja katsomaan uudestaan. Olkaa kunnianhimoisia, piskelkaa kieliä ja menkää ulkomaille! Minäkään en olisi koskaan saanut toteuttaa unelmaani Sveitsiin vaihtoon lähtemisestä jos olisin opiskellut pelkästään englantia. Se ei tulisi edes kysymykseen.

Kiitos ja anteeksi pienimuotoinen avautumiseni. Meni vähän tunteisiin. Nyt toivon todella, että jotkut sukulaiseni lukisivat tämän kohdan ja miettisivät omassa pääkopassaan sanomisiaan. Sen sijaan haluan kiittää esimerkiksi rakkaita serkkujani Iidaa ja Olenaa, jotka aina ovat rohkaisseet minua opiskelemaan vieraita kieliä. Olette minulle kamalan rakkaita enkä malta odottaa että näemme taas pian päästyäni Suomeen.

J'adore le fromage!

Perjantai-iltana kokoonnuimme porukalla Jessican asunnolle Sierreen. Oikeastaan hän ei edes asu Sierressä jos oikein ymmärsin vaan pienen ja raskaan kävelymatkan päässä. Se on pelkkää ylämäkeä ja siksi se on raskas. Nyt on taas aika nauttia sveitsiläisistä herkuista juustojen merkeissä.

Aluksi höpötimme kaikkea mukavaa valkoviinin kera. Meillä oli kaikkiaan kahdeksan pulloa.

Tiedättekö mitä? Minä aion todellakin hankkia itselleni tuollaisen Raclette-pannun! Maksoi mitä maksoi. Sitten otan sen mukaani Suomeen ja pidän ystävilleni raclette-iltoja. Tuollainen Raclette-pannu maksaa 70-150 frangia.