Vuorien taa

Käyn kulkemaan, askelten taa, jää musta maa. Siinä pienen pieni viittaus Indican kipaleesta. Sillä on hyvä aloittaa tämä plokikirjoitus.

Päivä pulkassa ja pulkka hukassa. Nämä sanat kuulin eräältä sairaanhoitajalta kerran TAYSissa. Se kuvastaa myös hyvin usein omia tuntemuksiani harjoittelun työpäivien jälkeen. Päivä pulkassa, pulkka hukassa - mitäs nyt tehdään?

Itse tykkään kamalasti semmoisista ihmisistä, jotka kykenevät elämään hetkessä ja tekemään semmoisia ex tempore -juttuja. Tänään minäkin sorruin moiseen tekoon. Tai oikeastaan jo pidemmän aikaa olen halunnut mennä junalla kyseisen vuoristoreitin Brigistä Spieziin, jota pitkin siis sveitsiläiset joutuivat ennen kulkemaan Vispin ja Spiezin välistä kilometrejä pitkän tunnelin valmistumista. Normaalisti junamatka Vispistä Spieziin kestää puolisen tuntia mutta Brigin ja Spiezin välinen vuoristoreitti kestää tunnin. Se kiemurtelee vuorten rinteillä ja niiden välissä. Päätin siis ihan vain lähteä matkaan koska ei minulla muutakaan tekemistä ollut. Matkalla räpsin hienoja kuvia vaikkakin laadultaan ne ovat ehkä hieman tärähtäneitä ihan niin kuin kuvaaja itsekin. Yllättävää kyllä, miten niin lyhyeltä vaikuttava junamatka Brigistä Spieziin ja Spiezistä Vispiin maksaa 78 frangia ilman mitään alennuksia. Ja minä saan nauttia kyydistä ja maisemista ilmaiseksi.

Tässä on Visp, tämänhetkinen kotikaupunkini. Tai kyläni. Juna nousee Vispin pohjoisella puolella olevaa vuorenrinnettä ylös näyttäen mitä hienoimpia maisemia Alppien keskeltä. Onneksi minun kohdalleni osui suht puhdas ikkuna.

Nyt ollaan jo aika korkealla.

Otin varmaan kymmenen kuvaa samasta näkymästä, optimoidakseni edes yhden onnistuneen lopputuloksen saamisen. Matkalla mukaan tuli paljon laskettelemassa olleita ihmisiä. Eteeni istui kasvoiltaan ruskettunut nainen lasketteluvermeittensä kanssa. Hänen miehensä istui viereeni vaimoaan vasta päätä. Junan lattia vain kolisi ja tömisi heidän kävellessään raskailla laskettelumonoillaan pitkin käytävää.

Käytävän toiselle puolelle istui kaksi vanhempaa miestä, heilläkin yllään lasketteluvermeet. Lisäksi heillä oli iso pala leipää ja juustoa, joita he sitten mutustelivat matkallaan. Toisella miehellä oli perineikäs sveitsiläinen puukko. Sellainen pieni kapula, josta saa jos jonkinmoista terää joka käyttöön.

Matkalla mietin vain millaisia ihmisiä asuu keskellä vuoria. Teoriassa matkustan nyt Sveitsin maaseudulla. Suomessa en pystyisi asumaan maaseudulla mutta jos Sveitsissä se voisi sopia jos vain voisin asua näissä maisemissa. Tietenkin edellyttäen, että minulla on toimiva ja nopea nettiyhteys ja pätkäisemättömät puhelinyhteydet.

Nämä ovat vähän niin kuin Applen taustakuvat Yosemite-kansallispuistosta.

Siellä täällä Sveitsin vuoria voi nähdä pieni vesiputouksia niin kuin tässäkin kuvassa. Aika mahtavaa :)

Istuin siis vasemmalla puolella. Joskus ajoittain myös oikealla puolella olisi ollut hienoja maisemia kuvattavaksi. Juna oli valitettavasti melko täynnä enkä voinut pomppia paikalta toiselle niin kuin junamatkan alkuvaiheessa.

Ja niin sitä päädyttiinkin taas Spieziin, pettymysten kylään. Maisemat ovat äärimmäisen hulppeat mutta muuta tässä kylässä ei sitten olekaan. Täällä on yksi ala-arvoinen "ravintola", jossa myydään mikrossa lämmitettyä kebab-lihaa ja kengänpohjalta maistuvia Cordon Bleu -pihvejä.

Seuraava juna Vispiin lähtisi 45 minuutin päästä. Soitan isälle kertoakseni kuulumisiani. Suomessa on satanut lunta.

Palatessani kotiin näin Pflanzettastrassen varrella näitä hienoja kukkia. En tiedä onko se puska vai pensas vai puu vai mikä.

Illalla pidimme elokuvatuokion Frederien ja Celinen kanssa.

Minä ostin meille sveitsiläistä suklaata. Frederie osti hänelle ja minulle pizzaa. Celine tekaisi oman terveyssalaattinsa.

Aloitamme Harry Potter -maratonin. Harmittavasti minun täytyy myöntää, etten jaksanut katsoa Viisasten kiveä loppuun asti, vain siihen asti, jossa Harry, Ron ja Hermione pelaavat velhoshakkia kivipatsaita vastaan. Tykkään enemmän muista Pottereista ja ehkä seuraavat jaksan katsoa ihan loppuun asti.