Johan on markkinat! - Domodossola, Italia

Sääennusteet lupaavat erinomaista säätä koko viikonlopulle. Uuvuttaneen työviikon jälkeen on hyvä ottaa vähän rennommin ja suunnata kohti uusia seikkailuja ja kokemuksia. Viime viikonloppu vierähti Baselissa ja Neuchâtelissa, Sveitsin pohjoispuoliskolla.

Terassikausi alkaa n-y-t ... NYT

Eilen perjantaina juttelin osastomme uuden hoitajan, Sietsken kanssa. Hän on kyllä melkoinen typykkä keskeltä maailmaa, sieltä Alankomaista tarkalleen. Suunnittelimme illalla menevämme yksille tai kaksille Vispin tarunhohtoiseen yöelämään - sitä ei siis ole. Toisaalta vispiläinen illanvietto sopii minulle vallan mainiosti. Kavereiden kanssa istumista terassilla kuplivat juomingit pahimman janon karkottamiseksi ja mieluisan ja rennon juttelutuokion takaamiseksi. Ilta-aurinko paistaa vuorten välistä lämmittäen illan istujia samalla kun tuuli puhaltaa lempeästi kasvoille. Onpas taas siirappista.

Juttelemme Sietsken kanssa niistä ja näistä. Vertailemme sairaanhoitoa Sveitsin, Alankomaiden ja Suomen välillä. Keskustelu käy kiivaasti saksaksi, Sietsken puhuen lähes täydellisellä saksalaisella aksentilla ja minun söngertäessäni sveitsinsaksan ja hochdeutschin välimaastossa. Sietsken aksentti on hyvin alankomaalainen, vähän niin kuin kuuma peruna olisi suussa muttei sinnepäinkään. En oikein osaa edes kuvailla sitä. Ainakin omasta mielestäni siinä on selvä ero, miltä kenenkin ääni kuullostaa eri kieliä puhuttaessa. Kävin tänään siis pikaisesti Italian puolella ja siellä taas ihmisillä on sellainen tupakan tuhkaama ääni - vähän niin kuin Simpsoneiden Patty ja Selma. Se on muuten aksentti se sana mitä tässä nyt yritän etsiä. Ja senhän minä mainitsin tuolla jossain. Minun aksenttini on kuulemma saksaa puhuttaessa venäläistyylinen. Suomessahan kaikki vokaalit ovat melko avoimia. Sairaalassa eräs potilas kysyi mistä olen kotoisin. Pyysin häntä leikkisästi arvaamaan ja hänen ensimmäinen arvaus oli Puola.

Tiziano-nimisen baarin terassialueella kävelee nuori poika, joka kiertelee pöydissä tarjoten ihmisille jotain pieniä paperilappusia. Hän käy viereisessä pöydässä, jossa istuu nuoria tyttöjä. Sitten hän saapuu meidän luoksemme ja sanoo jotain Wallisin saksaksi. En ymmärrä sanaakaan. Sietske vastaa pojalle jotain ja viereisen pöydän tyttöset repeävät täysin. Sitten poika kääntyy minuun päin ja minä vastaan "I'm terribly sorry, but I don't speak German." Poika menee tiehensä vaivautuneen oloisena. Kaikki ovat melko hämillään ja minä yritän pitää pokkaani. En vieläkään tiedä mitä ne pienet lappuset olivat ja mikä oli hänen motiivinsa. Viereisen pöydän tytöt huutavat meidän vieraaseen pöytäämme kysyen mistä olemme kotoisin. Tytöt olivat ehkä juuri ja juuri täysi-ikäisiä. Vaihdamme muutaman sanan, menemme maksamaan juomamme ja menemme kotia kohti. Ulkona alkoi olla jo kylmä. Ennen kotiin menoa piipahdimme Mäkkärissä syömässä kevyen iltapalan.

Just remember if we get caught, you are deaf and I don't speak English.

Tällaisen hienon tilannekuvan sain räpsäistyä Sietsken hymyillessä taustalla. Hän on nyt lempihollantilaiseni. Lempialankomaalaiseni. Hän on nuori nainen con cojones. Nainen, jolla on munaa. Minun juomassani oli muuten kamalan lyhyt pilli, Sietskekin oli sitä ihmetellyt.

Lauantai - Saturday - Samstag - Samedi

Olen hukannut tekstistäni sen kädenjäljen, joka minulla vielä Genevessä oli. Se kädenjälki, joka sai kaikki ihmiset ajoittain nauramaan näitä blogitekstejä lukiessa. Ehkä se jäi sinne? Minulla on nälkä, maha kurnii. Kuuntelen Spotifysta kipaletta "Ferreck Dawn - Heaven Sent".

Yöllä heräsin sellaiseen outoon tuntemukseen, että joku olisi siivonnut huoneeni läpikotaisin. Jotenkin aistin huoneessani sairaalan vuodeosaston bosnialaisen hoitajan läsnäolon. Pääsiäiseksi minun pitäisi vähän siivota ja järjestellä paikkoja. Ehkä tämä on pientä jännitystä.

Herätyskello soittaa puoli kahdeksan maissa. En ole suunnitellut päivääni sen pidemmälle, kunhan hyppään taas johonkin junaan. Tänään aion mennä Italian puolelle Domodossolaan. Kaikki ovat niin paljon kehuneet tätä kaupunkia ja että lauantaina siellä järjestetään suuret markkinat (il mercato). En puhu torista, koska se kuulostaa tylsältä ja epäsopivan suomalaiselta termiltä.

Pesen nopeasti hampaat, puen päälleni suosikki t-paitani (se on ylläni kuvissa, jossa olen Sietsken kanssa). Huomasin harmituksekseni, että siitä on lähtenyt nappi. Poistuessani kampukselta näen miehen ajamassa koulualueen nurmikkoa ja naisen kastelevan kukkia. Toivotan molemmille hyvää huomenta sanomalla "Morgen". He vastaavat samoin takaisin hymyillen. Kevät on jo pitkällä Sveitsissä ja monet puut ja pensaat ovat jo melkein täydessä loistossaan. Minulle tämä on jo kesä, josta en vuodenaikana erityisemmin pidä. Eritoten jos on liian kuuma. Ehkä sveitsiläinen kesä olisi mieluisampi?

Kävelen taas tuttua ja turvallista vanhankaupungin katua alas kohti Vispin keskustaa ja rautatieasemaa. Kulkiessani erään suositun baarin ohi huomaan baarin ovella lymyilevän tutun kissan, johon olen törmännyt Vispissä aiemminkin. Vispiläinen katti. Se näyttää ihan Karviselta.

Ja nyt se sitten tapahtui

Jäin nimittäin ilman istumapaikkaa. Juna oli täpöten täynnä ja moni muukin joutui seisomaan junamatkan ainakin Vispin ja Domodossolan välillä. Junamatka kestäisi onneksi vain tunnin. Hintaa edestakaiselle junamatkalle tuli 39 frangia. Yllättävän edullinen. Toisaalta Italiassa junaliput ovat kamalan paljon edullisempia. Ja hyvä näin.

Siinä minä seistä töllötän.

Jossain vaiheessa sain räpsäistyä kuvan junan oven ikkunan kautta. Nyt olemme jo Italian puolella ja se näkyy taloissa ja kaikessa. Elämäntyyli ja ilmapiiri on erilainen.

Saavun Domodossolan rautatieaseman edustalle. Ihmisiä on kamalan paljon joka paikassa. Pidän ihmismassoista tiettyyn pisteeseen asti mutta kun edessäni lyllertää hitaasti eteneviä ihmisiä minulta menee hermo. Pois alta!

Kojut ovat paljon suurempia kuin Suomessa. Näistä mieleeni tulee Porin Jazzit. Onneksi Anu ei ole täällä, joutuisimme ostamaan jokaiselta kojulta jotain aivan kertakaikkisen tarpeetonta. Näin kävi viime kesänä Jazzien aikaan Jazz-kadulla. Olena oli myös mukana. Anulla oli varmasti ikimuistoinen päivä ja minä olin niin onnellinen saadessani tuoda armaan siskoni luokseni Poriin ja laittaa meille kaikille Tontsan broileria.

No eihän siellä nyt ole ketään, Irina ajattelee katsoessaan yläpuolella olevaa kuvaa.

Tässä kuvassa ketään ei olla tapettu ennen kuvan ottoa. Eikä teurastettu. Tuo ei ole verta. Ainakaan luullakseni.

Nuo pikku pömpelit tuolla kojujen yläpuolella ovat niin hurmaavia. Joku on laittanut sinne verhotkin!

Italialaiset pukeutuvat usein kamalan hyvin. Tähän kuvaan ei nyt osunut ketään muotimaailman ylintä palvojaa.

Domodossolan vanhankaupungin kaduilla kävely myös tuollainen ihme immeinen. Hän väkelsi palloista mitä erilaisempia juttuja ja antoi ne sitten lapsille. Ehkä ne sen jälkeen pysyisivät hiljaa?

Jossain kohtaa matkaani minua alkoi jo nälättää. Kirjoitin tuossa aiemminkin että minulla on nälkä mutta se on tällä kirjoitushetkellä. Minulla oli myös nälkä Italiassakin. Maha on kummallinen kapistus. Italiassa eivät frangit kelvanneet joka paikkaan joten minun piti etsiä pankkiautomaatti. Ja se osoittautuikin tavallista haastavammaksi tempuksi. Map.me -sovelluksen osoittamaa lähellä olevaa pankkiautomaattia ei löytynyt mistään eikä Italiassa ole sen kummemmin mitään kylttejä niin kuin Sveitsissä.

Kysyin jopa eräältä mieheltä missä täällä olisi pankkiautomaatti. Olen siis kaksi kurssia lukenut italiaa mutta sillä ei pankkiautomaatille pötkitä. Aikani etsittyäni löysin kuin löysinkin paikan, josta saattoi nostaa rahaa. Nostin 50€ ja kulttuurishokki iski vasten kasvoja. Euroseteli. Mikä se tämmöinen kauhistus on? Frangit ovat paljon kivempia. Kävin sittemmin eräässä kahvilassa, jonka edustalla näin mainoksia italialaisesta pizzasta. Aa että.

Kyseinen pizza ja kokis 5€. Mistä nämä italialaiset tienaavat elantonsa kun täällä on näin halpaa? Katsokaa muuten tuota kuvan oikeassa laidassa olevaa nuorta poikaa. Hänellä on pikkutakki. PIKKUTAKKI. Olen niin mielissäni kun ihmiset pukeutuvat niin hyvin.

Jälkiruoaksi otin tämmöisen erikoisen juoman. Pienessä lasissa oli kahvia, rommia ja kermaa. Kerma oli hyvää ja makeaa mutta juomiseen menikin sitten tovi. Toisaalta mikäs siinä istuskellessa ja katsoessa ohi kulkevia ihmisiä. Takanani istuu vanhempi herrasmies, joka puhuu äänekkäästi puhelimeen. Yritän kuunnella häntä ja saada selvää. Hän puhuu yllättäen Toni-nimisen ihmisen kanssa ja toistaa tämän nimeä melko useasti. Tämä on kovin hämmentävää sillä minussa herää normaalisti reaktio, jolloin käännyn ääntä kohti kysyvästi katsoen.

Domodossolassa kuulin nimeni melko useaan otteeseen. Ciao Toni! Eei Toni, come stai? Ja italialaisethan puhuvat tuttuun tapaan joko kovaa tai kovempaa. Kuullessani nimeni minua alkoi hieman naurattaa. Hymyilin vain normaalia enemmän :)

Tuossa onkin se kahvila, jossa kävin. Nautin vain pizzani ja jälkkärini kadulla muita seuraten.

Olisin halunnut ostaa Domodossolasta hieman kevyemmän kesätakin. Löysinkin aivan täydellisen ja tyylikkään takin mutta hartioista se ei sopinut. Italialaiset miehet ovat niin epäsopivan kuikeloita. Jos he muuttaisivat kotoaan samaan tapaan kuin Suomessa heillä olisi paljon leveämmät ja lihaksikkaammat hartiat. Itse olen aika harteikas heppu eikä moiset vaatteet mahdu minulle. Myyjä pahoitteli ettei hänellä ollut isompaa kokoa "Mi dispiace".

Ollessani Italiassa minun piti luonnollisesti syödä italialaista jäätelöä. Oikeaa gelatoa. Otin suurimman kipon ja jäätelömauista valitsin mansikan (fragola), sitruunan (limone) sekä joitain makuja, joista en ole edes kuullut.

Oikeastaan Domodossolassa ei sinänsä ole paljoa nähtävää. Markkinat itsessään ovat ehkä kaupungin suola ja sieltä varmasti löytäisi vaikka mitä kivaa. Minä päädyin tyhjin käsin Vispiin. Olen kuitenkin tyytyväinen tämän päivän reissuun. Italia on yksi mielikielistäni ja haluaisin oppia sitä enemmän. Olen kuitenkin jo hyvää matkaa menossa. En puhunut muuta kuin italiaa Domodossolassa. Eivät ihmiset täällä tosin olisi ehkä muuta kieltä puhuneetkaan. En osaa sanoa.

Palattuani rautatieasemalle soitan isälle kertoakseni viikon kuulumisista. Ennen sitä minulle tapahtui kuitenkin jotain noloa. Kävin vahingossa naisten vessassa. Huomasin tämän vasta asiani hoidettuani ja kun poistuin vessasta edessäni seisoi keski-ikäinen nainen. Naamani muutui punaiseksi ja pinkaisin ulos vessasta. En enää ikinä käy julkisissa vessoissa vaan laitan itselleni kestokatetrin ja avannepussin. DIY. Vessan ovissa oli kyllä miesten ja naisten vessat mutta tuo kuva, josta erottaa miehen ja naisen sukupuolen, oli printattu niin pienellä tulosteen musteita säästellen, että kuvaa hädintuskin erotti.

Nyt kun sain taas uuden julkaisun loppuun menen viimein tekemään jotain syötävää. Huomiseen!