Lentokenttä kutsuu - Zürich

Hurraa! Vihdoin ja viimein on koittanut lauantai 15. huhtikuuta! Voi juukelis puukelis! Tontsa on tänään intoa täynnä vaikka herääkin aikaisin aamulla kello 6 ja sentään vapaapäivä. VAPAAPÄIVÄ! Herään väsyneehkönä silti tietäen, että tänään tapahtuisi jotain suurenmoista. Mielelläni pysyn peiton lämpimässä syleilyssä pienempänä lusikkana mutta nyt täytyy lähteä ja oitis. Pesin eilen illalla pyykkiä ja kuivatus kesti melkein pari tuntia. Nyt on taas puhdasta pyykkiä tänään ylle puettavaksi.

Viikonlopuksi on luvattu melko epävakaata säätä koko Sveitsiin. Äs-puukkoon. Aamulla taivas näyttää kuitenkin melko selkeältä. Ulkona on vilpoista, silti sen verran valoisaa että näen minne olen menossa ilman katuvalojen kirkasta loistetta. Suuntanani on taas jo klassikoksi tullut Vispin rautatieasema. Junani lähtisi seitsemän aikaan liikkeelle. Käyn Coop Prontossa ostamassa aamiaiseksi sämpylän. Nousen Brigistä tulevaan junaan ja kiipeän portaat ylös toiseen kerrokseen. Täällä on onneksi melko tyhjää. Istun oikealle puolelle ikkunapaikalle ja laitan kuulokkeet paikoilleen. Toisella puolella istuu nuori mies - ehkä minun ikäiseni. Kuuntelen musiikkia ja yritän nukkua. Päädyttyäni tunneliin konnari tulee ja pyytää minua näyttämään GA-korttini.

Saan jossain määrin nukutuksi Thunin ja Bernin välillä. Havahdun vasta siihen, kun ihmisiä alkaa rynnätä sisään junan toiseen kerrokseen Bernin maanalaiselta rautatieasemalta. Viereeni istuu kolme ymmärtääkseni armeijaa suorittavaa naista, joilla on hieno jakkupuku päällä. He puhuvat italiaa. Minua vastapäätä istuvilla naisilla on vasemmasta rintataskusta roikkuva merkki, jossa lukee teksti "Vet Du a Tiere" muistaakseni juuri noin kirjoitettuna. Merkissä on myös hevosen ja koiran kuva sekä lääketiedettä symboloiva merkki. He ovat kaikesta päätellen eläinlääkäreitä. En oikein tiedä miten Sveitsin armeija toimii mutta tiedän sen olevan paljolti erilainen kuin meillä Suomessa. Sveitsissä ainakin armeijaimmeisillä on tyylikkäämmät vaatteet.

Matka Bernistä Zürichin lentokentälle kesti turkasen kauan. Suorastaan ikuisuuden. Saavun lentokentän asemalle klo 9.15. Nousen liukuportaat ylös saapuen keskelle vilkasta lentokenttää. Kuulen monia eri kieliä ja näen tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä matkalaukkujaan rahtaavan. Yritän analysoida Zürichin lentokenttää. Missä mikäkin on ja minne minun tulisi mennä. Aikani haahuiltua löydän valtavan taulun, josta näen saapuvien lentojen tiedot.

Tämä ei oikeastaan ole se taulu vaan tämä on pienempi näyttö jossain lentokentän uumenissa. Tästä ehdin ottamaan kuvan. Jokunen se siellä näyttää laskeutuneen aivan hetki sitten.

Ja siinä hän on!! Armas serkkuni Olena on matkustanut Helsingistä anivarhain minua tapaamaan. Voin olla vain äärimmäisen otettu hänen vierailustaan. Halaamme monta kertaa. Olin ostanut Olenalle tervetuliaislahjaksi sveitsiläistä suklaata, jota saimme nauttia suurenmoisen päivän aikana.

Kävimme Olenan kanssa vielä varmuuden vuoksi SBB:n palvelupisteellä kysymässä Olenan aiemmin ostaman Swisspass-matkalipun funktiota: miten se toimii ja missä. Onneksemme asiakaspalvelija kertoi sen toimivan aivan kuten minun GA-korttini ja ehkä jopa "paremmin". Normaalisti minun täytyisi maksaa tietyistä asioista ehkä 50% prosenttia hinnasta mutta joihinkin paikkoihin Olena pääsisi täysin ilmaiseksi, koska on ostanut ja tulostanut lippunsa Sveitsin ulkopuolella. Kiitämme avuliasta asiakaspalvelijaa hyvästä palvelusta ja jatkoimme matkaa kohti Zürichin keskustaa.

Zürichin lentokentällä saa muuten pyöriä jonkin aikaa. Hyvistä opasteista huolimatta jouduimme pälyilemään sinne ja tänne. Rautatiet ovat siis alapuolellamme ja sinne meidän on nyt jotenkin päästävä. Aluksi menimme väärälle puolelle rautateitä mutta neuvokkaina maailmanmatkaajina osasimme tulkita junien kulkusuuntia ja vaihdoimme oikealle puolelle rautatietä.

Sää on osittain pilvinen mutta myös aurinkokin kurkistaa paikoitellen pilvien takaa. Seuraavaksi saapuisimme Zürich Hauptbahnhof -rautatieasemalle. Siellä olen sopinut tapaamisen 11 aikaan Sannan, erään SAMKin fyssariopiskelijan kanssa, joka on myös suorittamassa vaihtoaan Sveitsissä. Myös virolaistaustainen Kadri, niin ikään myös fyssariopiskelija, liittyisi matkaamme. Sanna laittaa viestiä ja pahoittelee myöhästymistään. Meillä ei kuiteskaan ole mitään hätää sillä myös meillä menee tovi ennen kuin löydämme sovittuun paikkaan suuren kellon alle.

Ja siinähän se on! Rautatieasemalla vallitsee sveitsiläinen ramba zamba. Ihmisiä joka paikassa. Sielläkin, mihin aurinko ei paista. Tänään tuo paikka on osittain Zürichissä. "Excuse me, are you Toni?" eräs vaalea nuori nainen tulee luokseni. "Eeh yes I am" vastaan taas hieman hämilläni - minulla kun on tämmöinen taipumus hämillisyyteen miten se sitten ikinä kirjoitetaankaan. Kadri tunnisti minut väenpaljoudesta ja kertoi myös muistavansa kasvoni koulusta - siellä kun ei miespuolisia opiskelijoita niin kamalasti ole. Ehkä ennemminkin fyssaripuolella. SAMKin Tiilimäen kampuksella on sairaanhoitajia, fyssareita, sossuja, terveydenhoitajia (ei siis enää kauaa) ja muita ylemmän ammattikorkeakoulun linjoja. Palattuani Suomeen meillä olisi aivan upouusi kampus jossa myös Tiedepuiston insinöörit, restonomit ja tradenomit opiskelisivat saman katon alla.

Juteltuamme hetken Olenan ja Kadrin kanssa näin myös Sannan haahuilevan rautatieasemalla. Huidon hänelle merkiksi että täällä myö olemme. Hän liittyy myös joukkoomme mahtavaan ja niin Kadri ja Sanna lähtevät näyttämään meille paikkoja. Samassa hytäkässä vaihdetaan kuulumiset.

Zürichin rautatieasema on melkoisen mahtipontinen.

Miekkosen housut ovat pysyneet yllättävän valkoisina.

Ja tässä olemmekin jossain Zürichin vanhassakaupungissa jos nyt oikein muistan. Kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta on siis lauantai-ilta 22. huhtikuuta. Yritän silti kovasti muistaa kaikki asiat ja tapahtumat.

Mitä serkumpi, sen herkumpi. Ja kamalan paljon niitä sveitsin lippuja. Se on muuten se iso plussa!

Olena ihasteli näitä ulokkeita ja toivoi myös rakentavansa Suomeen vastaavan rakennelman.

Tämä voisi olla yhtä hyvin Madamen polkupyörä. Siinä oli myös jos jonkinlaisia kirjoituksia.

Olena sanoi tässä kohtaa että "Parempi överit kuin vajarit". Jopa kuvanlaatu on heikko koska näyteikkunalla on niin pal kauhiasti tavaraa.

Vaeltelimme pitkälti Zürichin kapeita kujia ja räpsimme kuvia sieltä täältä. Tai siis ainakin minä.

Siinä on Zürichin maan mainio Grossmünsterin kirkko. Tois puol jokke.

Toisaalta hieman pilvinen ilma sopii täydellisesti tämmöiselle päivälle.

Jossain vaiheessa meitä polosia alkoi nälättää ja sitten löysimme torin, josta saattoi ostaa vihanneksia ja juustoa ja oikeastaan vaikka mitä. Löysimme myös tämmöisen kojun tai muuten vaan erikoisen rakennuksen, jonka edessä vanhempi rouva paistoi taikinaa yleisön iloksi. Sitten hän laittoi sinne pinaattia ja juustoa ja muuta hauskaa. En muista leivoksen nimeä mutta ei se pahaakaan ollut.

Sanna kertoi myös tällaisesta torista, joka on asuinrakennusten keskellä. Vähän niin kuin takapihalla. Tästä tuli jotenkin suuresti mieleen Helsinki vaikken sieltä tunne tai tiedä juuri mitään. Mutta voisin kuvitella, että Helsingissä järjestettäisiin juuri tämmöisiä hipsteritoripäiviä.

Siinä se Olena mennä viipottaa rinkka selässään.

Toni: "Tästä tulee vähän mieleen Kööpenhamina."

Olena: "Aijaa, minä en ole kyllä koskaan käynyt Köpiksessä."

Sanna: "Enkä minä."

Kadri: "Enkä minäkään."

Toni: "Enkä kyllä minäkään."

Voi tämä onkin epäselvä kuva. Ainakin voimme nähdä kyltin, jossa on suomalaisille sangen hauska sana. Mitähän kyseisen paikan omistaja on nimivalinnallaan ajatellut ja millainen tarina sillä on taustallaan? Sillä ei siis kaiketi ole mitään tekemistä Suomen kanssa mutta olisi se silti hauska tietää.

Kävimme myös hätpikaa Grossmünsterin kirkossa sisällä. Pitää kyllä sanoa että olen nähnyt hienompiakin kirkkoja.

Kiipesimme taas johonkin korkeammalle ja näimme sieltä moisen prätkäjengin.

Ja niin he ratsastivat kohti Zürichin auringonlaskua.

Niin ollaan nätteinä. Olena ja minä kävimme Coop Cityssä ostamassa jotain syötävää koska päästyämme Vispiin kaikki kaupat olisivat jo todennäköisesti kiinni.

Löysimme myös tällaisen naikkosen soittamassa alppitorvea. Oli meinaan uljasta kuultavaa! Otin siitä jopa videon mutta se hukkui jonnekin puhelimeni bittiavaruuteen. Alppitorvesta minulle tulee mieleen vain kansanmusiikki ja sille ominainen yltiöoptimistinen rallatus. Tämä nainen soitti kuitenkin melko haikeita ja ehkä jopa melankolisia säveleitä. Suomalaisille juuri sopivia kipaleita. Heitin merkityksettömät rappenini naisen koppaan hänen ilokseen.

Sitten menimmekin takaisin Zürichin rautatieasemalle ja sanoimme heippa Sannalle ja Kadrille. Ehkä kohtaamme vielä joku kaunis päivä keskellä Sveitsin ihmeellistä maata. Olena ja minä matkaamme Bernin kautta Vispiin, jossa Olena viettäisi seuraavat neljä päivää.

Edellinen viikko on ollut melkoista rääkkiä arvioineen ja tempauksineen enkä siksi ole ehtinyt kirjoittamaan Olenan ja minun seikkailuistani ympäri Sveitsiä. Yritän ottaa nyt itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa kokemuksistamme tuona viikonloppuna.