Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Yritin etsiä hoitotyön ammattilaisten pyhästä raamatusta, käypähoitosuosituksista, hoito-ohjetta, linjausta, ihan mitä vaan hakusanoin "sydänsuru" ja "särkynyt sydän". Molemmat hakusanat tuottivat 0 osumaa. Tähän on tehtävä muutos. Mietin millaisia käypähoitosuositukset särkyneen sydämen hoitoon voisivat olla - ja taas päädyin kirjoittamaan blogia yhdistäen hakemaani tietoa omaan ajatuksen juoksuuni. Nyt liikutaan kuitenkin sellaisissa vesissä, joissa todennäköisesti meistä jokainen tulee kahlaamaan jossain vaiheessa elämää.
Jotta itseään ja kumppaniaan voisi ymmärtää paremmin on hyvä käydä itsemme äärelle ja tutkia mitä meidän aivokemiassa tapahtuu. Kun ihminen ihastuu, rakastuu, kiintyy toiseen - löytää kumppanin, jonka kanssa toteuttaa ihmislajin biologisesti tärkeintä tehtävää, lisääntymistä, ihmisen aivoissa alkaa tapahtua. Ollessamme tämän kertakaikkiaan ihanan ja mystisen mielitietyn kanssa tunnemme paloa rinnassa, perhosia vatsassa, kehomme tärisee, hikoiluttaa, kuumottaa... näitä voisi kutsua psykosomaattisiksi reaktioiksi, jotka johtuvat mm. dopamiinista, oksitosiinista ja endorfiineista. Nämä vaikuttavat aivoissa aiheuttaen mielihyvän tunteita. Niistä tulee hyvä mieli ja niitä erittyy silloin kun olemme itsellemme rakkaan ihmisen kanssa. Kaikki on niin ihanaa. Niitä voisi kutsua myös leikillisesti "namihormoneiksi" - ne ovat hyvinvoinnille välttämättömiä ja niitä on saatava lisää. Se, joka tuottaa meissä mielihyvän tunteita, ohjaa meitä myös itseään kohti.
Lisäksi rakastuessamme aivomme kehittävät stressihormoneita. Ihmisestä tulee oikea hormonitehdas, jonka hormoneista jokaisella on tärkeä tehtävä. Stressihormoneita voidaan ehkä pitää täysin turhina mutta niillä on evoluutiopsykologian kannalta varsin tärkeä tehtävä. Silloin, kun emme ole ihastuksemme kanssa, mieli ja ajatukset johtavat häneen. Mitä hän mahtaa tehdä? Missä hän mahtaa olla? Miksen voisi olla hänen kanssaan? Miksemme voisi olla aina yhdessä? Milloin näemme seuraavan kerran? Minkähän väriset alushousut hän tänään puki päälleen?
Nämä pistävät ajatukset ajavat meitä toimimaan, hakeutumaan mielitiettymme luo. Tätä voidaan pitää evoluution ja luonnon tapana ajaa rakastavaiset yhteen ja pitää heidät yhdessä siinä toivossa, että ihmislaji säilyisi hengissä eikä kuolisi sukupuuttoon. Sitä tosiaan ei kannata pelätä, onhan maapallolla tällä hetkellä 7,8 miljardia ihmistä - ja lisää tulee. Emme siis lopu kesken. Mutta stressihormoni ajaa meidät silti ajattelemaan ja ikävöimään toista. Onneksi aivomme tuottavat myös niitä "namihormoneita", joiden tuottama mielihyvä tasapainottaa ja kompensoi stressihormonien aiheuttamaa kivuliasta tilaa.
Samanlainen kaava toistuu myös silloin, kun ihminen addiktoituu johonkin asiaan. Tutkittaessa aivoja rakastuneen ja huumeiden käyttäjän aivot näyttävät oikeastaan hyvin samankaltaisilta. Myös huumeaddikti on mahdollisesti kokenut elämänsä rakkauden ja janoaa sitä lisää. Huumeiden käyttö on saanut käyttäjänsä aivoissa aikaan niitä samoja "namihormoneita", joita rakastunut hölmökin tuntee. Addiktion ollessa tarpeeksi voimakas, se voi kohdistua oikeastaan ihan mihin tahansa: alkoholiin, pornoon, päihteisiin, sosiaaliseen mediaan. You name it.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei silti aina kestä. Siihen voi olla monia eri syitä. Ero on sydäntä riipaiseva tilanne varmasti meistä jokaiselle ja jokainen kokee sen eri tavalla.
Vaikeimpanakin hetkenä on hyvä pysähtyä ja tutkia mitä aivokemiassa tapahtuu. Saatatkin jo tietää, miten tämän surullisen tragedian juoni jatkuu. Eron hetkellä menetämme meille rakkaan ihmisen. Sen ihmisen, joka sai meidät kokemaan paloa rinnassa, perhosia vatsassa, sai kehomme tärisemään, hikoiluttamaan, kuumottamaan, poistuminen meidän elämästämme tarkoittaa myös sitä, että hormonitehtaamme ei tuota enää dopamiinia, oksitosiinia ja endorfiineja - niitä samoja "namihormoneita", jotka tuottivat meissä mielihyvän tunteita. Tunteita, jotka ohjasivat meitä janoamaan lisää. Jäljelle jää vain stressihormonien syvä ja lohduttoman sininen kuoro, joka veisaa jäähyväislaulua.
Boom - meillä on särkynyt sydän.
Stressihormonit vaikuttavat tässä vaiheessa kehossamme erilaisina kiputiloina. Tuntuu kuin rinnassa olisi paksu solmu, joka kuristaa kaikkea sen sisälle jäävää. Kurkussa on iso pala. Itkemme silmät punaisiksi ja päänsärky jyllää takaraivossa. Kipu on sietämätöntä ja se voi jatkua pitkään.
Nyt hyvät neuvot ovat tarpeen. Mitä voimme tehdä korjataksemme sen särkyneen sykkeen, joka rinnassa nyt viiltää? Palataan hetkeksi takaisin siihen ihmiseen, joka on addiktoitunut johonkin asiaan. Asiaan, joka on nyt häneltä otettu pois. Hänen hormonitehtaansa ei tuota enää "namihormoneita", jolloin kaikki se ihana ja huumaava mielihyvä jää pois. Stressihormonit pitävät huolen siitä, että vieroitusoireet ovat kovia ja silloin sattuu. Addiktoituneella ei ehkä ole särkynyttä sydäntä mutta riippuvuuden jäljiltä jääneet vieroitusoireet ovat varmaankin verrattavissa yhtä rankkoja sydänsuruihin. Jos tämä addiktion uhriksi joutunut henkilö on onnekas, hän hankkii apua vieroitushoidosta. Jos sinä, rakas lukijani, olet taannoin tullut särkyneeksi parisuhteen päättymisen seurauksena, ovat seuraavat vinkit sinulle kullan arvoisia.
Parisuhteessa lähdemme herkästi luomaan unelmia ja rakentamaan pilvilinnoja, ajatuksia ja suunnitelmia tulevaisuuteen. Puhutaan perheen perustamisesta, oman yhteisen asunnon hankkimisesta, yhteisistä harrastuksista ja Netflix-sarjoista, joita odotitte malttamattomina alkaviksi. Nämä on nyt otettu meiltä pois. Se tekee sydänsuruista vielä kivuliaampia. Toivottomuus valtaa mielen, joka luo ikäviä ajatuksia ja käy läpi tunteita. Liikutaan psyykeen syvimmissä rakenteissa ”minä en ole haluttu, minä en kelpaa”. Nämä ajatukset vaikuttavat itsetuntoon, joka myös vaatii huomioimista ja hyväilyä näinä vaikeina aikoina.
Opiskellessani ”sydänsurun anatomiaa” minua henkilökohtaisesti puhutti eräs asia liittyen tulevaisuuteen: tulevaisuus on ihmisen mielessä luoma visio, ajatus, illuusio, ehkä jopa harhakin. Asia, jota ei meille ole luvattu niin hyvässä kuin pahassakaan. Tämä on helpompi ymmärtää, kun sitä lähestytään konkreettisemmalla tasolla. Kuka tahansa voi lähteä aamulla töihin, niin kuin jokaisena aamuna aiemminkin tähän saakka. Ja juuri tänä aamuna saatat kaatua portaissa, lyödä pääsi saaden aivoverenvuodon ja kuolla siihen paikkaan. Se, mikä todennäköisyys moiseen on, on monen asian summa eikä sillä ole oikeastaan väliä. Riski on kuitenkin olemassa. Tulevaisuutta, edes huomista, ei meille ole kukaan taannut. Tulevaisuuden eteen on voitu tehdä yhdessä töitä mutta tulevaisuuden kariutuminen voi olla kumppanillekin kova paikka.
Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt hajoo se maahan, on multaa. Näet sen silti kukkana aina, muistot on kalleinta kultaa. Eikö sun vieraasi asumaan jäänyt, lähti se muualle matkaan Vielä se tulee, mennäkseen jälleen lähemmäs kuin aavistatkaan.
Toisinaan tulevaisuuteen katsominen toivottomissa tilanteissa voi olla hyväksi, jotta saisimme lisää uskoa asioiden kääntymiseen parhain päin ja että kaikki järjestyy. Tälläkin on rajansa, ainakin omasta mielestäni. Voimme velloa menneisyyden virheissä tai haahuilla tulevaisuuden unelmissa, mutta mitä enemmän olemme läsnä tässä hetkessä, sitä enemmän olemme turvassa. Toisaalta tulevaisuuteen voidaan katsoa myös siltä kantilta, että vaikka parisuhde olisikin jatkunut, eivät nämä haaveet olisi silti välttämättä toteutuneet.
Myöskin sillä, tapahtuuko ero suhteen alkuvaiheessa vai onko suhde jatkunut vuosia, on merkitystä. Suhteen alkumetreillä, ensimmäisten parin vuoden aikana, tapahtunut ero on kaikista kivuliain, koska silloin olemme ikään kuin ihanassa ”rakkauskuplassa” toisen ihmisen kanssa. Näemme toisen ihmisen parhaat puolet ja niitä tulee koko ajan lisää – olemme rakkaudesta sokeita. Tämäkin on tavallaan mielen luoma illuusio, harha, joka ei oikeastaan ole olemassa. Kaiken hormonimyllerryksen, seksin ja parisuhteessa olemisen ilon aikana emme välttämättä edes kiinnitä huomiota kumppanin huonoihin puoliin. ”Hän on toisinaan aika itsekeskeinen mutta ei se haittaa, kun hän laittaa niin hyvää ruokaa, hänellä on ihanat silmät ja hän on sairaan hyvä sängyssä”.
Jos parisuhteessa on oltu pidempään, ihminen tulee tutuksi myös toisen huonojen puolien kanssa ja oppii rakastamaan niitäkin. ”No joo siis rakastetaanhan me toisiamme ja kyllä hän tekee työtä itsekeskeisyytensä eteen, kun mä sanon sille, sit me puhutaan asiasta tai riidellään ja sovitaan ni kaikki on hyvin”. Tässä asetelmassa on jo vähän monipuolisempaa kosketuspintaa parisuhteen hyviin ja huonoihin puoliin. Ollako mieluummin parisuhteessa vai voisiko elämä sinkkuna olla mielekkäämpää?
Kuinka Edenistä autioituu maa, jossa ei tietkään johda mihinkään? Ja täällä kasvaa ainoastaan ajatus "Ei meitä ikuisiksi tehtykään".
Jos ero tulee vuosien päästä parisuhteen alkamisesta, sitä voi käsitellä eri tavalla. Eräänlaisena surutyöharjoituksena parisuhteen päättymisen jälkeen voidaan listata kumppanin tai parisuhteen hyviä ja huonoja puolia. Tärkeintä on keskittyä huonoihin puoliin ja niiden listaamiseen. Parisuhteen alkumetreillä toista ei oikeastaan edes tunne välttämättä niin hyvin, että huonoja puolia löytyisi vaikka kuinka kaivelisi. Eron jälkeen on hyvä hankkia etäisyyttä toiseen, hävittää muistoja herättävät asiat ja esineet. Itselle on hyvä olla armelias ja antaa aikaa toipumiseen. Pienikin yhteydenpito entiseen kumppaniin tuo sinut takaisin lähtöviivalle. On hyvä pidättäytyä niihin parisuhteen tai kumppanin huonoihin puoliin. Tätä voidaan kutsua defenssiksi, joka tietoisesti mitätöi ja väheksyy meille niin rakasta ja menetettyä – se suojelee mieltä ja auttaa meitä eteenpäin. Meistä sitoutuneimmat voivat jäädä sinisilmäisesti vellomaan menetyksen varjoon siinä toivossa, että toinen palaisikin luoksesi antaen uuden mahdollisuuden. Itsekin olen tähän sortunut. Muuttaisiko se siltikään mitään?
Tässä vaiheessa läheisten tuki on tärkeä. Voit aloittaa vaikka uuden harrastuksen – jotain, joka tekee sinut iloiseksi ja nostattaa mielialaasi. Ihan mitä tahansa, kunhan se tuo hymyn huulille. Nyt sinulla on aikaa hemmotella itseäsi ja omistautua itsellesi ja toipumisprosessillesi. Sydänsurun myllertäessä rinnassasi stressihormonit ovat pilvissä – kaikenlaisen mielekkään tekeminen nostaa oksitosiinia, serotoniinia ja endorfiineja – niitä samoja ”namihormoneita”, joita koit mielitiettysi kanssa.
Joskus musiikki voi olla oiva apuväline tunteiden käsittelyyn ja läpikäymiseen. Laura Närhen murheellinen ”Mä annan sut pois” -kappale kertoo parisuhteen päättymisestä asian sydäntä viiltävässä ytimessä. Omalla kohdallani sydänsurujen keskellä kyseisen kappaleen kuunteleminen ja itkeminen on auttanut surutyön käsittelemisessä. Kuuntelin kappaletta niin monta kertaa putkeen että kyyneleitä ei enää tullut. Myös Anna Abreu ja Jussi Rainio ovat tehneet oman tulkintansa kappaleesta. Myös Goldplayn kappale ”Fix you” sopii hyvin särkyneen sydämen hellimiseen. Suklaa ja nenäliinat esiin.
Ero herättää meissä kaikenlaisia tunteita: surua, kaipuuta, katkeruutta, pettymystä, vihaa – nämä kaikki ovat täysin inhimillisiä tuntemuksia ja siihen, miksi juuri sinä koet näitä tuntemuksia, on syynsä. Tunteita ei saa peitellä tai jättää käsittelemättä vaan ne tulee ottaa avosylin vastaan ja kuunnella mitä niillä on sanottavana. Ero saattaa herättää myös positiivisia tuntemuksia: helpotusta, huojentuneisuutta, odotusta paremmasta tulevasta. Tällöin voidaan kysyä, olitko sinä onnellinen suhteessa? Taistelitko viimeiseen saakka vain pitääksesi suhteen elossa polttaen itsesi loppuun ja päätyen särkyneeksi?
Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuu. Sä annat mut pois, sä päästät mut pois, kaikkeen tottuu. Hymyillään vaan, ei oo muutakaan enää antaa. Luovutaan toisistamme hiljaa.
Ennen kun varsinainen erotyö voidaan aloittaa, on hyvä, jos se on vain mahdollista, selvittää mihin suhde kariutui. Mikä oli se syy, joka sai toisen jättämään? Se auttaa meitä ymmärtämään toista ja itseämme - ehkä molemmat voisivat oppia siitä jotain. Jos ero on ollut kipeä ja riitaisa, tämä voidaan jättää välistä tai palata siihen jonkin ajan kuluttua, kun kenties molemmat mutta ennen kaikkea sinä olet päässyt yli tunteistasi, kumppanistasi ja erosta.
Siinä missä mahdoton, kestäväksikin kuviteltu parisuhde, tapahtui ja tuli tiensä päähän, on yhtä mahdollista, että tuolla jossain on joku, joka tekee sinut onnelliseksi. Joku, jonka sinä teet onnelliseksi ja jonka kanssa olla onnellinen yhdessä. Näin ainakin minä haluan uskoa. Jossain päin maailmaa on joku tonttu, joka tekee kaikkensa päästäkseen luokseni. Mitä todennäköisimmin hän yrittää työntää edessään olevaa ovea, jossa lukee ”vedä”.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja pikaista paranemista - olet äärimmäisen tärkeä ja ainutlaatuinen. Kelpaat juuri tuollaisena kuin siinä nyt olet.
