Blogini on ollut jonkin aikaa lomilla. Oikeastaan syynä oli se, että blogin maksusuunnitelma oli mennyt umpeen enkä ole sitä päivittänyt ennen kuin tänään 24.7 kello 0.35. Valmistuttuani sairaanhoitajaksi olen paiskinut töitä ja elää päivä kerrallaan. Viime aikoina on sattunut ja tapahtunut suuria ja niistä aion nyt teille kertoa.
Luullakseni elämääni varjostaa taas pieni kardioperäinen depressio, josta ei Luojan kiitos ole äitynyt benigniä saati malignia. Edellisestä opin että elämä jatkuu kaikesta huolimatta ja tällä kertaa minulla on psykologin antamat aseet, joilla päihittää haitalliset ajatusmallit ja puhaltaa sadepilvet pois aurinkoni edestä.
Eräs perjantai olin työhaastattelussa eräässä organisaatiossa. Koskaan aiemmin en ollut satsannut työhaastatteluun pukeutumiseen. Hienostunut kauluspaita, oliivin vihreät chinot, Kanadasta ostetut kengät, suihkaus hajuvettä, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista. Saavun paikalle etuajassa ja henkilö, joka on lupautunut haastattelemaan minua, ottaa minut vastaan aulasta. Kävelemme hänen työhuoneeseensa, jossa hän tarjoaa lasillisen vettä - onhan ulkona varmaan +20°C helteet. Pian alkaa elämäni pelottavin työhaastattelu.
Ensimmäinen kysymys:
Mitä tarkoittaa toiseus?
Pahaa-aavistamaton sairaanhoitajan alku menee täysin lukkoon. Niin mihin minä taas olinkaan hakenut töihin? Pysyn kylmän rauhallisena ja vastaan seuraavasti "Nyt en osaa sanoa mutta luulisin että sillä on jotain tekemistä empatian kanssa". Haastattelija luettelee muutamia filosofisia suuntauksia kysyen onko mikään niistä minulle tuttu. Olen minä joitain kursseja filosofiaa käynyt lukiossa mutta eriskummallisen puunhalaajaopettajan takia mitään ei jäänyt päähän. Sitten hän heittää ilmaan esimerkin:
Katson sinua kaukoputken läpi, jolloin kaukoputki tekee sinusta suuren. Kun käännän kaukoputken ympäri ja katson sinua uudelleen, se tekee sinusta pienen. Oletko silloin se sama Toni, jota nyt haastattelen?
Hetken kuluttua hän sanoo ettei tällä ole mitään tekemistä varsinaisen työhaastattelun kanssa, hän vain lämmittelee minua ennen kun joudun hänen grilliin. Ja se se vasta kamala olikin. Käytiin läpi lyhyesti ja ytimekkäästi työ- ja opiskeluhistoria, mistä tein AMK:n opinnäytetyön ja minkä sain arvosanaksi. Mitkä ovat heikkouksiani hoitotyössä. Mitä työkohtaisia vastuualueita minulla on ollut. Sitten kysyttiin että onko minulla voimassa olevat LOVE-luvat. Sanoin rehellisen suoraan että IV-laskut ovat vielä suorittamatta.
"Sä et pääse tänne töihin jos sulla ei oo IV-laskut läpäistynä!"
"Mä lupaan tehdä ne mahdollisimman pian, ne vaan on hankalia ja mulla on maanantaina tukiopetus farmaseutin kanssa. Se on käytäntö Satasairaalassa."
"Ai no mutta sehän on hieno asia. Ehkä meilläkin pitäisi ottaa käyttöön. No, jos saat ne laskut ensi viikolla suoritettua niin sittenhän sä voit alottaa meillä seuraavalla viikolla".
Olin valmistautunut kysymään jossain vaiheessa montako hakijaa haastatellaan ja montako tätä paikkaa hakee. Taas pahaa-aavistamaton sairaanhoitajan alku menee hiljaiseksi. Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä. Yritin armoa anoen selittää että Pori on kehä III:n ulkopuolella ja ettei sieltä muuteta viikossa eikä kahdessa.
Haastattelusta on kohta kuukausi ja huomenna, tai siis tänään on vihoviimeinen työpäiväni Satasairaalassa. Perjantaina menen Helsinkiin allekirjoittamaan työsopimuksen sekä vuokrasopimuksen työsuhdeasuntoon.
Voi että sanon minä. Jos jonkin asian on tarkoitettu tapahtuvan, se tapahtuu ennen kuin edes huomaatkaan. Tässä vasta ensimakua tulevasta. Nyt käyn nukkumaan ja jatkan motivaatiokärpäsen purtua.
Erityisesti tähän rupeamaan sain motivaatiota erään rakkaan serkun whatsapp-viestistä:
Voitko laittaa linkin sinne sun seksinettisivuille?
Ihana <3